fbpx
Lapset leikkivät kiipeilytelineessä.

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ilmoittautuminen avoinna perjantaihin asti

Aamu- ja iltapäivätoiminnan ilmoittautuminen on avoinna tämän viikon perjantaihin eli 29.4.2022 asti.

– On tärkeää myös ilmoittaa, että lapsi ei osallistu aamu- tai iltapäivätoimintaan. Näin koululla tiedetään, että kaikkiin perheisiin on mennyt tieto asiasta. Asiasta on tiedotettu huoltajille kaksi kertaa Wilma-viestillä, kertoo sivistysjohtaja Päivi Mäki.

Limingan aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ekaluokkalaisille ja oppilaille, joilla on erityisen tuen päätös – ensisijaisesti 2.−4. luokan oppilaille.

– Mikäli ryhmissä on tilaa, otetaan myös toisen luokan oppilaita mukaan toimintaan.

Aamupäivätoiminnalla tarkoitetaan klo 7−10 tapahtuvaa kerhomaista toimintaa ennen koulun alkamista. Iltapäivätoimintaa järjestetään klo 12−17. Koulutunnit sijoittuvat pääasiassa välille klo  9−13. Ilmoittautuminen, tarkemmat tiedot eri palvelukokonaisuuksista ja maksuista löytyvät tästä linkistä.