Kokouskuva Liminka-logolla

Kunnanhallitus hyväksyi luonnokset Ruutikunnat Oy:n yhtiöjärjestykseksi

Kunnanhallitus hyväksyi eilisessä kokouksessaan luonnokset Ruutikunnat Oy:n yhtiöjärjestykseksi ja osakassopimukseksi, ja esittää ne alustavasti muille osakkaille, kertoo hallintojohtaja Päivi Keltanen.

– Rahoituksen hankkimiseen liittyvät selvitykset ja suunnitelmat kustannetaan Limingan ja Lumijoen kuntien toimesta kunnes yhtiö aloittaa toimintansa. Ohjausryhmänä toimii kunnanhallitus opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituspäätökseen saakka.

Lisäksi kunnanhallitus päätti hyväksyä yksimielisesti esityksen organisaatiomuutosluonnoksen osana uuden Limingan rakentamista.

– Myös Kalasauna 1:n palvelukortteliin liittyvän kuntalaisaloitteen hallitus merkitsi yksimielisesti tiedoksi ja asian loppuun käsitellyksi. Kunnanhallitus evästi kuitenkin tiedottamisen tärkeydestä tulevaisuudessa.

Jalankulku ja pyöräilyväylän aluereitin kehittäminen Jutkokylän alueella siirtyi seuraavaan kokoukseen. Voit lukea päätökisistä tarkemmin pöytäkirjan tarkastuksen jälkeen tästä linkistä.