fbpx
Kokouskuva Liminka-logolla

Kunnanhallitus nuiji päätöksiä viikko sitten, valtuusto kokoontuu tänään

Kunnanhallitus nuiji päätöksiä viime maanantaina – valtuuston päätettäväksi jäivät liikuntapuiston huoltorakennus ja Kirkkokarin alueen rakennustapaohje. Honkitien rakentaminen todettiin tärkeäksi ja ensi vuoden talousarviossa huomioitavaksi. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti esittää  Hannu Krankka -liikuntapuiston huoltorakennuksen rakentamiseen tarvittavaa lisärahoitusta kunnanvaltuustolle, joka käsittelee asiaa ensi maanantain kokouksessaan , kertoo hallintojohtaja Tarja Vilmunen.

 – Liikuntapuiston huoltorakennuksen rakentaminen on kilpailutettu syyskuussa 2022. Halvin tarjous ylitti vuoden 2022 talousarvion määrärahat yli 100 000 eurolla. Kohteeseen on saatu valtionosuutta, jonka saamisen edellytyksenä on, että kohde on valmis 31.10.2023 mennessä. Valtionosuuden suuruus kohteeseen on 180 000 euroa. Kunnanhallitus päättikin esittää valtuustolle ehdotetaan vuodelle 2022 talousarvioon lisämäärärahaa ja vuoden 2023 talousarvioon 580 000 euron määrärahaa, Vilmunen kertoo.

 Myös Kirkkokarin asemakaavan muutoksen ja laajennuksen yhteydessä hyväksytty rakentamistapaohjeen tarkennus etenee valtuuston päätettäväksi.

– Lisäksi kunnanhallitus päätti lähettää Suomen Ampumaurheiluliitolle, Olympiakomitealle ja Opetus- ja kulttuuriministeriölle lausunnon Ruutikankaan saamiseksi valtakunnallisten liikuntapaikkojen rahoituslistalle vuodelle 2023 -2024. Rahoituslistalle pääseminen ei sido Limingan kuntaa Ruutikankaan kehittämiseen, mutta se  on ensisijaisen tärkeää alueen jatkokehittämisen kannalta.

Liikelaitoksen johtokunta pyysi lunnanhallitukselta omistajaohjausta Honkitien rakentamiseen liittyen. Myös tämä hanke on saanut valtion avustusta. Traficom on myöntänyt kunnalle avustuksen Jutkokylän (Honkitien) aluereitin kehittämiseksi. Avustuksen suuruus on 330 000 euroa, toinen puoli kustannuksista tulee kunnan maksettavaksi. Tämänkin avustuksen saamisella on määräaika, eli hankkeen tulisi olla valmis 31.10.2023 mennessä.

– Rakennussuunnittelun myötä kokonaiskustannukset ovat kuitenkin tarkentuneet ja kunnan lisärahoitusta tarvitaan. Kunnanhallitus piti hanketta tärkeänä ja vuoden 2023 talousarviossa valmistelussa tullaankin huomioimaan lisärahoitustarve, Vilmunen päättää.

Tänään kokoontuvan kunnanvaltuuston esityslistaan voit tutustua tästä linkistä. Kokous alkaa klo 17.00 ja sitä voi seurata kunnan YouTube-kanavalta. Seuraa kokousta TÄSTÄ LINKISTÄ.