Limingan vanhusneuvosto on perustettu 2001. Vanhusneuvosto on ikäihmisten, kunnan viranomaisten, vanhus- ja eläkeläisjärjestöjen sekä muiden ikäihmisten parissa toimivien yhteistyöelin.
Vanhusneuvostot ovat vanhuspalvelulain 11 §:n mukaisesti lakisääteisiä. Kunnan on asetettava vanhusneuvosto ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi ja huolehdittava vanhusneuvoston toimintaedellytyksistä.
Vanhusneuvosto on otettava mukaan ikääntyneen väestön hyvinvointia koskevan suunnitelman valmisteluun sekä palvelujen riittävyyden ja laadun arviointiin. Lisäksi neuvostolle on muutoinkin annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka ikääntyneen väestön tarvitsemien palvelujen kannalta.
Vanhusneuvoston sihteerinä toimii Eliisa Tornberg.
Vanhusneuvoston toimikauden 2025–2029 jäsenet
Limingan ja Lumijoen Sydänyhdistys ry: Risto Viippola
Eläkeliiton Limingan yhdistys ry: Arto Tuohimaa, varajäsen Ritva Härmä
Limingan Rauhanyhdistys: Liisa Karhumaa
Liminka-Lumijoki Eläkeläiset ry: Pertti Snicker, Aino Martinkauppi
Limingan Seurakunta: Heini Karhumaa, varajäsen Sanna Mettovaara
Tupoksen kyläyhdistys: Väinö Pahnila
Limingan Kunta: Arja Porkka ja Arja Ansamaa
Viranhaltija: Eliisa Tornberg
Hyvä, parempi, Liminka – ikäihmisille!
Vanhusneuvosto on julkaissut uuden oppaaan, jota jaetaan myös painettuna versiona. Sähköiseen versioon pyrimme tekemään päivitykset sitä mukaa, kun tieto päivittyy.
Tutustu oppaaseen!