fbpx
Urheiluhallia rakennetaan Limingan kirkonkylällä liikuntapuiston yhteyteen.

Limingan Krankka-areenan julkisen taiteen kilpailu

Limingan kunta järjestää kaikille avoimen kilpailun liikuntahalli Krankka-areenan julkisen taiteen teoksesta. Teos tullaan sijoittamaan Krankka-areenan aulaan.

Valittava teos on akustiikkalevyyn kiinnitettävä valokuva, joka jollakin tapaa liittyy liikuntaan tai urheiluun. Lisäksi toivotaan, että teoksella olisi jonkinlainen yhteys Liminkaan. Liikuntahallin sisustuksen yleisteemana on meri sekä vesi, mutta teoksen ei tarvitse noudattaa tätä yleisteemaa.

Lopullisen voittajateoksen valitsevat hallin pääasialliset käyttäjät, mutta esikarsinnan suorittaa Limingan kunnan Kulttuurikehitys-työryhmä. Valittavasta teoksesta maksetaan tekijälle palkkiona 2000 euroa. Kilpailuun osallistuneista kuvista voidaan myös mahdollisesti varata 1-2 teosta myöhempään käyttöön. Varatuista teoksista maksetaan tekijälle palkkiona 500 euroa.

Aikaa kilpailuteosten toimittamiseen on 15.8.2021 asti. Lisätiedot hausta löytyvät tältä sivulta.