Opiskelijat työskentelevät kannettavilla tietokoneillaan opettajan ohjauksessa.

Limingan lukiossa aloittaa syksyllä 108 opiskelijaa

– Kaikki 108 opiskelupaikkaa ovat tällä hetkellä täynnä, mutta tyypillisesti jonkinlaista rotaatiota tapahtuu opiskelijoiden sijoittumisessa mieleisiin opinahjoihin, kertoo lukion rehtori Tiina Partanen.

Tänä vuonna keskiarvoraja asettui yleisopetuksen puolella lukemaan 7,18. Englanninkieliseen koulutukseen valittiin pääsykokeiden perusteella 20 opiskelijaa, sisältyen tuohon 108 aloituspaikkaan.

– Kaikille peruskoulun päättäneillä löytyy kyllä joku opiskelupaikka. Oppivelvollisuuden laajeneminen tarkoittaakin sitä, että yhdessä katsotaan jokaiselle sopiva opiskelun polku, viimeistään syksyllä. Perusopetuksen ohjausvastuu ulottuu uuden lain mukaan 27.8. saakka, ja sen jälkeen ohjaava taho on toisella asteella.

Liminkalaisten nuorten osalta lukion rehtori ja opinto-ohjaaja auttavat eteenpäin. Vapautuvista opiskelupaikoista voi tiedustella rehtorilta p. 050 567 9756.

Limingan lukiossa aloittavien opiskelijoiden nimilistaan pääset tästä linkistä.