fbpx
Marrastulet-tapahtuman logo

Marrastulet valaisevat Alakestilän Arboretumin lauantaina 18.11.

Lakeuden kunnat, Lumijoki, Liminka, Tyrnävä ja Kempele, toteuttavat yhteistyössä elämyksellisen ja osallistavan Marrastulet-tapahtumien sarjan marraskuussa 2023. Tuotannosta ja sisällöstä vastaa Pohjoinen oopperakomppania.

– Limingassa tapahtumapaikkana toimii Alakestilän Arboretum. Alun perin tapahtumaa suunniteltiin Temmesjoen kalastajakylään, mutta kelirikon aikaan alueelle vievät tiet ovat arvaamattomassa kunnossa, jolloin kuljetuksen turvallinen järjestäminen ei olisi ollut mahdollista, kertoo Limingan kirjasto- ja kulttuurijohtaja Janne Nevala.

Paikkasidonnaiset teokset syntyvät kuntien ideoimista teemoista, kuten pimeys, kuolema, toivo, yhteisöllisyys ja lakeus. Kaikkia yhdistävänä teemana on valo. Mukaan kerätään paikallisia tarinoita ja legendoja yhteistyössä muun muassa kyläyhdistysten kanssa.

– Olemme Marrastulet tapahtumasta kovasti innoissamme ja suunnittelemme sille jo jatkoa yhdessä muiden lakeuden kuntien kanssa, sanoo Tyrnävän kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Elina Huurre.

Tapahtumat sijoittuvat arkisille paikoille, jotka voi kokea toisin yhden illan ajan.

Tapahtumapaikat ja -ajat:

lauantaina 4.11. Tyrnävän nahkatehtaan ympäristö klo 17–20
keskiviikkona 15.11. Kempeleessä Vihiluodon luontopolku klo 17–20
lauantaina 18.11. Limingassa Ala-Kestilän Arboretum klo 16–19
lauantaina 25.11. Lumijoen Varjakka klo 15–18

Ala-Kestilän Arboretumiin on järjestetty ilmainen bussikuljetus Krankka-areenan pihasta klo 16-19. Bussikuljetus toimii tapahtuman ajan non-stop -periaatteella. Arboretumin lähistöllä on rajallisesti parkkipaikkoja, joten tapahtumaan kannustetaan saapumaan joko bussikuljetuksella tai kävellen ja pyörällä.

Pohjoisen oopperakomppanian tuottamassa sarjassa työskentelevät valo- ja visuaalitaiteilija Jani Pitkänen, valokuvaaja Inkeri Jäntti, kuva- ja performanssitaiteilija Mari Kämäräinen, äänisuunnittelija Jussi Alaraasakka, katutaiteilija Marko Anttila, näyttelijä ja tanssija Eeva-Maria Kauniskangas sekä kirjailija ja tuottaja Jonna Pulkkinen. Kokonaisuudesta vastaa taiteellinen johtaja Jenni Kinnunen.

Pohjoinen oopperakomppania on vuonna 2016 perustettu monitaiteellinen oopperateatteri, joka tuottaa kokeellisia oopperateatteriesityksiä pääasiassa Pohjois-Suomen alueella. Se etsii uusia näkökulmia ja avauksia, jotka lisäävät keskustelua sekä taiteen lajien että yleisön välillä. Teosten taustalla on usein häiritsevä, kysymyksiä herättävä ajatus, joka toteutuu kokonaistaideteoksen (Gesamtkunstwerk) periaattein.

Marrastulet on yksi Pohjois-Pohjanmaan liiton Kulttuurikenno – Yhteistyötä ja vaikuttavuutta kulttuuripalveluihin Pohjois-Pohjanmaalla -hankkeessa loppuvuonna toteutettavasta kuudesta taidepilotista. Yhteistä kaikille piloteille on osallistavuus, elämyksellisyys ja kokeilevuus. Piloteilla vahvistetaan kuntien välistä yhteistyötä kulttuuripalveluiden tuottamisessa. Marrastulet ovat myös osa Euroopan kulttuuripääkaupungin, Oulu2026:n, Valon kuukautta.

Marrastulet-tapahtuman juliste