fbpx
Poppaskonsteja-kampanja, jossa piirretty hahmo tarttuu lentävään sateenvarjoon

Poppaskonsteja: Tule meille töihin! – rekryilta valtakunnallisena varhaiskasvatuspäivänä

Valtakunnallisena varhaiskasvatuksen päivänä, torstaina 17.3. klo 17.00, Limingan kunta kutsuu varhaiskasvatuksen ammattilaiset, opiskelijat sekä muuten alasta kiinnostuneet tutustumaan päiväkotiensa toimintaan sekä avoimiin työpaikkoihin, kertoo varhaiskasvatusjohtaja Sari Supperi.

– Kokoonnumme Linnukan päiväkodille (Karintie 1), mutta tilaisuuteen voi osallistua myös etäyhteydellä. Paikalla on Linnukan päiväkodin johtaja Satu Korjonen, ja lisäksi olemme pyytäneet mukaan Pikkuduunia-hankkeesta Kaisa Salmun ja Johanna Aromaan.

Infotilaisuudessa esitellään Limingan päiväkoteja sekä niiden toiminta, jonka jälkeen osallistujilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä. Kysymyksiä voi halutessaan lähettää myös ennakkoon ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautumaan pääset tästä linkistä. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

– Meillä on upeat tilat, mahtava työyhteisö, vahva pedagogiikka sekä yhteistyökumppaneina ihanat liminkalaiset lapset perheineen. Sijaisrekryn kautta on matala kynnys tulla tutustumaan meidän päiväkoteihin ja myös alaan, mikäli se ei ole ennalta tuttu. Jo alalla työskenteleville vinkkaisin, että vaikka et Limingassa asuisi, niin nyt on oiva tilaisuus tulla tutustumaan meihin paikan päälle. Siinä samalla voit todeta, miten nopeasti Liminkaan pääsee vaikkapa Oulusta.

Tällä hetkellä Limingassa on avoinna parikymmentä eri varhaiskasvatuksen tehtävää. Voit tutustua ja hakea avoimia työpaikkoja vaikka saman tien. Tarkemmat tiedot löydät tästä linkistä.