Kokouskuva Liminka-logolla

Talousarvion valmistelu ja kunnan taloustilanne valtuuston käsittelyssä

Kunnanvaltuusto kokoontuu maanantaina 7. syyskuuta 2026. Valtuusto saa tiedoksi laadintaohjeen, jonka pohjalta valmistellaan vuoden 2027 talousarvio ja vuosien 2028–2029 taloussuunnitelma.

– Valtuusto saa myös ajantasaisen katsauksen kunnan talouteen. Tammi–kesäkuussa toimintatuotot toteutuivat 0,5 miljoonaa euroa talousarviota paremmin ja toimintakulut alittivat talousarvion 0,4 miljoonalla eurolla. Tämänhetkisen ennusteen mukaan koko vuoden talousarvio pysyy budjetissa, kertoo talousjohtaja Lasse Siekkinen.

Kokouksessa käsitellään lisäksi Tuomas Okkosen eronpyyntö elinympäristölautakunnan jäsenyydestä. Valtuusto päättää eron myöntämisestä sekä uuden jäsenen ja varapuheenjohtajan valinnasta jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Tutustu esityslistaan Dynasty-palvelussa. Kokous pidetään Lakeustalon toisen kerroksen kokoustiloissa klo 17.00 alkaen (Liminganraitti 10 C, 2 krs.). Kokousta voi seurata myös livenä kunnan YouTube-kanavalta. Kokous ilmestyy sivulle lähetyksen alettua.