Tupoksen koulun uusi moduulirakennus ulkoa

Tupoksen uusi moduuli käytössä

Tupokseen marraskuussa valmistuneessa moduulissa toimivat tällä hetkellä esikoulu, neuvola, kouluterveydenhuolto sekä hammashoito, kertoo tekninen johtaja Simo Pöllänen.

– Tilat on otettu vähitellen käyttöön 19.11.2021 järjestetyn käyttöönottokatselmuksen jälkeen. Uusien tilojen alkutaipaleeseen liittyy käyttöönottoon liittyviä säätöjä ja tarkistuksia, mutta pääasiassa kaikki toimii jo kohtuullisen hyvin.

– Olemme todella tyytyväisiä uusiin tiloihin ja uuteen välineistöön – samoin silmää miellyttävät kauniit värit ja sisustustaulut, luontokuvat hoitohuoneissa ja odotustiloissa. Toki toiminta uusissa tiloissa vaatii aina pientä säätöä ja rutiinien uudelleentarkastelua, kertoo vastaava hammaslääkäri Marja-Leena Autio.

Kirjastossa toimintaa vielä käynnistellään, ja ovet avautuvat asiakkaille 12.1.2022 klo 12.00.

– Tupoksen vanhat neuvolatilat tulevat purkuun alkuvuoden 2022 aikana, jolloin alueelta vapautuu tilaa muun muassa pysäköinnille. Alueen pysäköinti onkin vielä rakennustöiden jäljiltä selkeytymättä, mutta parkkitilaa on kyllä aivan lähietäisyydellä. Moduulissa asioivien sisäänkäynti löytyy parhaiten Vesikarintien puolelta.

Kunnanhallitus on nimittänyt työryhmän, jonka yhtenä tehtävänä on alueen liikennejärjestelyiden ja palveluiden järjestäminen.

– Työryhmän tavoitteena on saada työ valmiiksi toukokuun 2022 loppuun mennessä, Pöllänen päättää.

Tekninen johtaja Simo Pöllänen Tupoksen uudessa moduulissa.
Tekninen johtaja Simo Pöllänen kierroksella moduulissa ennen käyttöönottotarkastusta.