fbpx
Edwin Myllykoski pelasi sählyä Unelmien liikuntapäivä -tapahtumassa.

Unelmien liikuntapäivä oli menestys!

Viime viikon maanantaina Limingassa järjestettiin ensimmäistä kertaa Unelmien liikuntapäivä. Eri puolilla Suomea pidettävä liikuntapäivä järjestettiin Limingassa soveltavan liikkumisen päivänä. Tapahtumaan osallistui kolmisenkymmentä lasta ja nuorta opettajineen sekä ohjaajineen.

– Vastaavia tapahtumia on järjestetty eri puolilla Suomea jo useana vuotena, mutta koronan myötä tapahtumat ovat siirtyneet pitkälti sosiaaliseen mediaan. Me päätimme kuitenkin toteuttaa päivän koronarajoitukset huomioiden Linnukka-hallissa, kertoo liikunnanohjaaja Hanna Koskinen.

Unelmien liikuntapäivän järjestelyistä vastasi Limingan liikuntapalvelut.

– Minulla on ollut jo syksystä saakka haaveena järjestää soveltavan liikunnan tapahtuma. Unelmien liikuntapäivä sopi tähän tarkoitukseen loistavasti.

Koskisen mukaan tavoitteena oli saada oppilaille positiivisia kokemuksia ja onnistumisia liikunnan parissa. Koski toivookin, että mahdollisimman moni löytäisi itselleen uuden harrastuksen tapahtuman myötä.

– Itse haluan olla edistämässä tasavertaisuutta lasten ja nuorten liikunnassa. Mielestäni kaikilla on oikeus liikkua, oppia ja onnistua.

Tapahtuman järjestelyissä oli mukana Suomen Paralympiakomitean alueyhteyshenkilö Sari Kuivas, joka toi tapahtumaan mukanaan ideoita ja soveltavan liikunnan välineitä.

Lapsi halaa ohjaajaa Unelmien liikuntapäivä -tapahtumassa.. Kuvassa etualalla Eelis Vesterinen, Neea Ristikari ja Auli Kauranen.
Unelmien liikuntapäivä -tapahtumassa riitti tekemistä ja onnistumisen iloa. Kuvassa etualalla Eelis Vesterinen, Neea Ristikari ja Auli Kauranen.

– Oli mahtava kokea liikunnan ilo yhdessä ohjaajien ja erityisoppilaiden kanssa. Jokaisella oli mahdollisuus onnistua soveltavan liikunnan keinoin.

Kuivaksen mukaan oppilaat näyttivät innokkaasti taitojaan. Heiltä tuli myös hyviä ideoita uusiin peleihin ja leikkeihin.

– Minulla oli mukava päivä ja hauskinta oli sähly, kertoo 9-vuotias Edwin Myllykoski, joka antoi päivän aikana maaliverkolle kyytiä oikein olan takaa.

Mailapelit innostavat liikunnallista Myllymäkeä muutenkin ja hän suunnittelee aloittavansa syksyllä jääkiekon pelaamisen. Niin Myllymäen kuin muidenkin lasten ja nuorten innostus ei jäänyt huomaamatta myöskään opettajilta ja ohjaajilta.

– Oli ilo nähdä lasten riemu liikkua, se tunne tarttui meihin aikuisiinkin. Piristävä tapahtuma, summaa ohjaaja Auli Kauranen.

Myös opettaja Paula Niinimaa antoi Unelmien liikuntapäivästä hyvää palautetta.

– Kaikille löytyi jotain sopivaa tekemistä. Jokainen sai etsiä itselleen sopivia ja mieluisia juttuja. Tällaista matalan kynnyksen toimintaa saa räätälöidä meille jatkossakin!

Unelmien liikuntapäivästä voit lukea tarkemmin tästä linkistä.

 

Korjattu 18.5. klo 15.25: Edwin Myllykosken sukunimi.