fbpx
Nainen hymyilee Limingan kunnan logolla varustetussa käyntikortissa, jossa lukee: Yhteisellä asialla: Hanna Luukinen.

Yhteisellä asialla: Hanna Luukinen

Limingan asioista päättää 35 valtuutettua, mutta keitä he ovat? Yhteisellä asialla -juttusarja esittelee ihmiset päätösten takaa.

Olen Hanna Luukinen (kesk.), 38-vuotias maatalousyrittäjä Kiiskilänkylästä, täältä Limingan etelänurkasta. Perheeseen kuuluu aviomies, kaksi lasta, iältään 10 ja 13 vuotta. Lisäksi meillä on navetallinen maidontuottajia, kissoja ja koira. Harrastaa ehdin hyvin rajallisesti työn luonteesta johtuen, mutta jotain kuitenkin – kuten käsityöt, erilaiset luottamustoimet, luonnossa liikkuminen ja matkailu kotimaassa.

Toimin valtuutettuna ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajana. Lähdin ehdolle, koska joku vimma sisälläni sanoi, että näin tulee tehdä. Pitkään asiaa harkitsin, ja jos vaalit olisivat olleet alkuperäisessä aikataulussa, en olisi ehdolle lähtenyt, sain siis lisää miettimisaikaa ja tässä tulos.

Olen hyvä tiimipelaaja, koska haluan saada erilaisia mielipiteitä ja tykkään keskustella asioista, vaikka olisimme siitä ihan eri mieltä. Kaikilla saa olla oma mielipide. Päätökset kuitenkin täytyy pystyä tekemään yhdessä, ne vaikeatkin. Olen hyvin ihmisten kanssa toimeentuleva, helposti lähestyttävä persoona.

Olen hyvin ihmisten kanssa toimeentuleva, helposti lähestyttävä persoona.

Kehittäisin osaamisessani laajempaa näkökantaa kunnan asioihin, jo nyt monet koulutukset ovat avanneet kuntatyöskentelyä ihan uudella tavalla. Tarkastuslautakunnan puheenjohtajuus avaa varmasti paljon uusia asioita, joissa riittää opeteltavaa.

Minua kiinnostaa eniten yrittäjyyteen, lapsiin ja nuoriin kohdistuvat päätökset. Näiden puolia aion pitää kykyni mukaan. Ylipäätään vaikuttaminen oman kunnan päätöksentekoon on upea asia, on hienoa olla mukana!

Limingassa parasta on luonto, täältä löytyy monenlaista luontokohdetta, upeita reittejä kävelyyn ja pyöräilyyn. luonnon lisäksi lapsilähtöisyys, ja hyvät terveyspalvelut. Koko ajan kehittyvä kunta – #hyväparempiliminka! Kehityskohteina nostaisin esille sen iän ikuisen uimahallin, se palvelisi kuntalaisia vauvasta vaariin. Syrjäkylien teiden kuntoon kunnan vaikuttamista siinä määrin, kun se on mahdollista. Myös pyöräily reittejä voisi laajentaa entisestään.

Viikate vai trimmeri?
Trimmeri toimii meillä työkaluna, valitsen viikatteen!

Kiikarit vai kamera?
Tykkään kuvata eläimiä ja maisemia, eli helppo, valitsen kameran.

Rössypotut vai ruispuolukkapuuro?
Helppo! Rössypotut, ai mitä herkkua!

Minuun saa varmasti parhaiten yhteyden sähköpostilla: hanna.luukinen@liminka.fi. Työni ei aina mahdollista puhelimeen vastaamista, mutta viestit tavoittaa. Yhteyttä saa ja kannattaa ottaa matalalla kynnyksellä.