Nainen hymyilee Limingan kunnan logolla varustetussa käyntikortissa, jossa lukee: Yhteisellä asialla: Heidi Haataja.

Yhteisellä asialla: Heidi Haataja

Limingan asioista päättää 35 valtuutettua, mutta keitä he ovat? Yhteisellä asialla -juttusarja esittelee ihmiset päätösten takaa.

Olen Heidi Haataja (vas.), 47-vuotias toisen kauden valtuutettu. Asun lähellä Limingan taidekoulua. Olen yrittäjä, runoilija, yhdistys- ja kulttuuriaktiivi. Minulla on kolme tytärtä, joista kaksi on jo täysi-ikäistä. Lisäksi perheeseeni kuuluu aviopuoliso ja kissa. Rakastan verkostoitumista somessa ja livenä. Olen mielelläni mukana järjestämässä kulttuuri- ja taidetapahtumia. Toimin kunnanhallituksen jäsenenä. Jatkan myös viime kaudella perustetun Kulttuurinkehittämistyöryhmän jäsenenä.

Päätin lähteä ehdolle vuoden 2017 kuntavaaleissa, koska aika oli kypsä tulla mukaan kuntapolitiikkaan. Halusin mukaan vaikuttamaan taide- ja kulttuuriasioihin sekä pitämään huolta, että myös Vasemmiston ääni kuuluisi paremmin valtuustossa. Minulla on kyky olla läsnä ja kuunnella mitä ihmisillä on sanottavana. Yleensä olen se ihminen, joka kokoaa mielipiteet yhteen ja pitää huolta, että kaikki saavat sanoa äänensä kuuluviin. Päädynkin usein eri ryhmissä fasilitaattoriksi tai puheenjohtajaksi.  Osaan myös tuoda esille oman tai yhteisen mielipiteen selkeästi ja vakuuttavasti, kun on sen aika.

Osaan myös tuoda esille oman tai yhteisen mielipiteen selkeästi ja vakuuttavasti, kun on sen aika.

Olen positiivisesti utelias ihminen. Luen runsaasti uutisia ja artikkeleja sekä opiskelen omaksi ilokseni. Valtuutettuna, yrittäjänä ja luovana ihmisenä minulla riittää uutta opittavaa päivittäin. Minua kiinnostavat aivan erityisesti päätöksenteon prosessi, läpinäkyvyys, kuntalaisten osallistaminen ja oikea-aikainen uusista asioista tiedottaminen. Kunnanvaltuutettuna täytyy koko ajan olla tarkkaavainen, kun tutkii esityslistoja ja kuuntelee seminaareissa viranhaltijoita.

Limingassa on parasta kunnan moninaisuus ja runsaat harrastusmahdollisuudet. Täällä voi harrastaa liikuntaa, tehdä taidetta, leikkiä, kirjoittaa, laulaa ja soittaa sekä nauttia luontokohteista. Täällä on tekemisen meininki!Kaikkia kuntalaisia pitää kohdella tasapuolisesti. Jokaisella on oltava mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Tiedon ja kohteiden saavutettavuuteen on panostettava. Mitään ikäryhmää ei saa unohtaa, kun kehitämme uusia juttuja Liminkaan.

Viikate vai trimmeri?
Trimmeri on turvallisempi vaihtoehto.

Kiikarit vai kamera?
Otan älykännykälläni päivittäin paljon kuvia, joita voin hyödyntää somessa.

Rössypottu vai ruispuolukkapuuro?
Rössypottu on maistunut joka kerta hyvälle. Puolukka ei ole minun lempimarjani.

Minut saa parhaiten kiinni kuntaan liittyvistä asioista kunnan sähköpostista heidi.haataja@liminka.fi – luen sähköpostin päivittäin.