Hoitaja pitelee koronanäyteputkea kädessään.

Yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kielto ja tilojen sulkupäätös jatkuvat, lue vinkit terveysturvalliseen liikuntaan

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt jatkaa Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntien alueen rajoituspäätöksiä 15. tammikuuta 2022 saakka. Määräys kieltää kokonaan kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Lisäksi asiakas- ja yleisötilat, yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut asiakas-, osallistuja- ja odotustilat pysyvät suljettuna. Rajoituksista ei voi vapautua käyttämällä koronapassia.

Päätös ei koske sisäleikkipuistoja ja -leikkipaikkoja, ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa. Rajoituksen alaisia tiloja voidaan käyttää vuonna 2005 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan sekä lakisääteisten palvelujen toteuttamiseen.

Määräykset ovat voimassa ajalla 1.1.2022-15.1.2022.

Lue lisää tästä linkistä.

Terveysturvallista touhua talvipäiviin

Vaikka sisäliikuntapaikat pysyvätkin suljettuina vielä parin viikon ajan, ei ulkoilua ja liikkumista kannata lopettaa tyystin. Limingan kunnan liikuntapaikkamestari Pekka Tervo kertoo, että Rantakylästä löytyy hiihdettävää sekä luistellen että perinteisellä tyylillä 5 kilometrin verran. Lunta ei ole kertynyt vielä kovin paljoa, mutta sääolosuhteet ovat olleet tasaiset, minkä ansiosta hiihtämään on päässyt Limingassa jo kuukauden ajan.

– Latuja ajetaan Rantakylässä tarvittaessa päivittäin. Tällä hetkellä lunta on kuitenkin vielä sen verran vähän, ettei latuja kannata ajaa kovin usein, tai maa paljastuu lumikerroksen alta. Tilannetta ja sääolosuhteita seurataan kuitenkin jatkuvasti, Tervo lupaa.

Edellisen kerran Rantakylän ladut on ajettu tapaninpäivänä, joten olosuhteet hiihtolenkille ovat hyvät. Tämä on Tervon mukaan hyvin myös kuntalaisten tiedossa, vaikka sähköisessä viestinnässä on ollutkin hieman haasteita.

– Aikaisemmin Limingan latukartta ja kunnossapitotilanne näkyivät Oulun Fluent-seurantajärjestelmässä. Liminka on kuitenkin nyt siirtämässä latukarttaa ja seurantatilannetta Fluentiin omaksi kokonaisuudekseen, eikä meidän latuja koskevat tiedot ole siksi päivittyneet hetkeen.

Limingan oman Fluent-seurantajärjestelmän käyttöönotosta tiedotetaan kuntalaisille heti, kun se on käyttövalmis. Siihen asti hiihtohirmujen kannattaa seurata esimerkiksi Limingan Niittomiehien Facebook-tiliä ja Latuhaukka-sivustoa, josta voi käydä lukemassa hiihtäjien kirjoittamia raportteja eri latujen kunnosta.

Hiihdon lisäksi myös ulkojäät ovat kuntalaisten käytössä. Luistelupaikkaa etsivällä on valinnan varaa, sillä ylläpidettäviä jääalueita löytyy Limingan keskuskentältä, Tupoksen urheilukentältä, Ojanperänkankaan ulkoliikunta-alueelta, Ala-Temmeksen Syke-puistosta, Ketunmaasta, Rantakylästä, Kaarteenahosta ja Rommakkopuistosta. Kaikki luistelualueet ovat käytössä tavalliseen tapaan, mutta pukukopit on suljettu aluehallintoviraston päätöksen mukaisesti.

– Keskuskentän laidalle on lisätty penkkejä helpottamaan luistinten vaihtoa. Tupoksessa penkkejä on sijoiteltu tavallista harvemmin, jotta varusteita vaihtaessakin voisi pitää turvaväliä muihin ulkoilijoihin.

Hiihtolatujen ja luistelukenttien lisäksi kunnan alueelta löytyy loistavia retkeilypaikkoja, joita voi hyödyntää myös talviaikaan. Esimerkiksi Rantakylässä tekemistä tarjoavat  pulkkamäki, hiihtomaa sekä nuotiopaikka. Liminganlahdella ulkoilija voi suojatua mahdolliselta viimalta kääntämällä pyörivää laavua tuulensuojaksi.