Lakeustalolla järjestetään ensi viikon keskiviikkona Limingan kylien ilta. Luvassa on hyödyllistä tietoa kyläyhdistyksille muun muassa vuoden 2024 osallistuvasta budjetoinnista sekä muista kunnan ajankohtaisista asioista. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kyläyhdistysten edustajien lisäksi kaikki kylien kehittämisestä kiinnostuneet. Osallistuvia pyydetään ilmoittautumaan mukaan 15. tammikuuta mennessä, jotta tilaisuuteen osataan varata riittävästi tarjottavaa. Ilmoittautumislinkki löytyy tämän artikkelin lopusta.
Mukana kylien illassa on myös valtakunnan kuudestoista virallinen kylähullu, Anita Sievänen. Hän esittelee viime vuoden tammikuussa käynnistynyttä, Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n hallinnoimaa Hullun Älykkäät Kylät -hanketta. Tavoitteena hankkeessa on herättää kylät aktiiviseen toimintaan, ja antaa erityisesti virtaa sellaisille toimijoille, joiden toiminta on hiipunut tai hiipumassa. Hanke korostaa yhteisöllisyyden merkitystä ja viestittää kylätoimijoille esimerkkien ja kylähulluuden kautta ratkaisumalleja, jotka rohkaisevat kyliä omaehtoiseen ja älykkääseen toimintaan. Sievänen kiertää Pohjois-Pohjanmaan kylissä innostaen, kannustaen ja kuunnellen ja antaa myös käytännön ohjeita ja vinkkejä, miten kylätoimintaa voidaan kehittää. Ei yksin vaan yhdessä kylien parhaaksi!
Limingan kylien ilta järjestetään 17.1. klo 18–20 Lakeustalon 2. kerroksen kokoustila Rännärissä (Liminganraitti 10 C, 91900 Liminka). Ilmoittaudu tästä linkistä.
Lisätietoja:
Janne Nevala
janne.nevala@liminka.fi, 050 318 2043
