Lapset tutkivat Muksubussia Tuomiaron päiväkodin pihalla.

Muksubussi kuljettaa ja riemastuttaa sekä aikuisia että lapsia

Limingan kuntaan hankittiin helmikuun lopulla erityisesti varhaiskasvatuksen tarpeita silmällä pitäen suunniteltu Muksubussi. Kyseessä on sähköavusteinen polkupyörä, jonka edestä löytyy kahdeksan lasta kerrallaan vetävä, mukava ja hyvin suojattu istuintila. Matkanteko on sekä lapsille että pyörää kuljettavalle aikuiselle miellyttävää: lasten istuintilasta löytyvät pehmustetut penkit sekä helposti kiinnitettävät turvavyöt, kun taas polkijan työtä helpottavat ympärivuotiseen käyttöön soveltuvat kitkarenkaat ja tehokas sähkömoottori.

Muksubussin hankinta lähti varhaiskasvatuksessa havaituista tarpeista. Kotikuntaan ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin haluttiin päästä tutustumaan lapsiryhmien kanssa lähietäisyydeltä. Samaan aikaan ilmaistiin harras toive siitä, että kaikki lapset pääsisivät käyttämään kunnan liikunta- ja kulttuuripaikkoja. Muksubussi tarjoaa tutustumismatkoille hauskan, turvallisen ja ilmastoviisaan kulkutavan.

– Sekä työntekijät että lapset ovat ottaneet Muksubussin todella innokkaasti vastaan, iloitsee varhaiskasvatusjohtaja Sari Supperi.

Muksubussi päiväkodin pihalla.

Tähän asti ainokainen Muksubussi on kiertänyt varhaiskasvatusyksiköstö toiseen. Suositun pyörän varauksia varten tehtiin oma kalenterinsa, mutta aina toisinaan toivotut retkiajat osuivat päällekkäin. Varauskalenterin ruuhkaa purkamaan on tällä viikolla saatu toinen sähköpyörä. Jatkossa Muksubussit kulkevat omilla reviireillään: toinen Tupoksessa ja toinen kirkonkylällä.

– Tilasimme toisen Muksubussin, jonka avulla saamme tuplattua liikkuvuuksia ja mahdollistamme yhä useamman lapsen pääsyn tiuhemmin kunnan liikunta- ja kulttuuripaikoille sekä erilaisille retkille.

Mutta millaisia ovat olleet bussin käyttäjien kokemukset? Asiaa tiedusteltiin Vanamon päiväkodin Menninkäisten 3–5-vuotiaiden ryhmästä, josta käytiin lasten kanssa Riipinpuistossa eväsretkellä. Jotta kaikki lapset pääsivät kyytiin, ajettiin Vanamon päiväkodilta puistoon ja takaisin useamman kerran.

– Minusta oli kivaa, koska me ajettiin puistoon ja kun oli vähän kuoppia, niin se oli kivaa!, toteavat Eemeli Kajula ja Nuutti Moisio.

– Haluttais mennä uudelleen eväsretkelle, kun oli niin mukavaa, hihkuu puolestaan Sofiina Alenius.

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Maarit Paavola ja varhaiskasvatuksen opettaja Anu Leinonen kommentoivat työntekijöinä pyöräilyä niin, että aluksi pyörällä ajaminen jännitti, mutta meni hyvin, kun polkemisessa pääsi vauhtiin.

– Pyörää oli kevyt polkea ja kyyti oli vauhdikas. Lapsia nauratti kyydissä kovasti!

Liikkua ikä kaikki tuo esiin liikunnallisen elämäntavan merkitystä

Muksubussien hankinta tukee myös Limingassa käynnissä olevan Liikkua ikä kaikki -hankkeen toteutusta. Hankkeen tavoitteena on kehittää pysyvä toimintamalli Limingan varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen, ja se tukee liikunnallisen elämäntavan elinkaarimallia: liikkuvasta lapsesta liikkuvaksi nuoreksi ja liikkuvasta nuoresta liikkuvaksi aikuiseksi. Hanke käynnistyi huhtikuussa ja se päättyy joulukuussa. Hanketta koordinoi Tuomo Himanka.

Hankkeessa hyödynnetään Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelmapolkua, ja pyrkimyksenä on juurruttaa syntyneet hyvät käytännöt pysyväksi osaksi arkea. Hanke tähtää tietoisuuden lisäämiseen niin varhaiskasvatuksen ammattilaisten kuin huoltajien keskuudessa siitä, että liikunnallisella elämäntavalla on tärkeä merkitys lapsen sekä perheen kokonaishyvinvoinnissa. Hankkeen keskeisimpiä liikunnanedistämistavoitteita ovat luonnollisen liikkumisen tarpeen tukeminen niin sisä- kuin ulkotiloissa sekä liikunnan yhdenvertaisuus. Hanke tavoittelee myös liikuntataitojen opettamisen tasalaatuistamista sekä osaamisen lisäämistä kaikissa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yksiköissä.