Liminganlahden koululla ja lukiolla vietettiin Unelmien liikuntapäivää harrastustapahtuman merkeissä

Viime viikon perjantaina 10.5. vietettiin Unelmien liikuntapäivää Liminganlahden koululla ja Limingan lukiolla. Päivän aikana oppilaat saivat kokeilla erilaisia liikunnallisia harrastuksia. Tapahtuma-alueet jakautuivat 1–6. -luokkalaisille Krankka-areenalle, 7. -luokkalaisille Arboretumin kulttuurikuntopolulle ja 8. -luokkalaisille Linnukkahallille. Rantakylässä oli 9. luokkien ja lukion toimintapisteet. Toimijoita oli mukana runsaslukuisesti ja tarjonnasta löytyi jokaiselle oppilaalle jotain mieluista liikunnallista tekemistä.

Tarjolla oli niin tuttuja harrastuksia kuin uusia kiinnostavia lajeja. Toimintapisteillä ohjasivat ammattitaitoiset ohjaajat. Uusina lajeina oppilaat saivat testata robotanssia, hiphoppia, rope skippinkiä eli temppuilua hyppynarulla sekä cheerleadingiä. Sählypiste, soveltavan liikunnan kelailu, temppuilupisteet ja erilaiset pelailut houkuttelivat myös testaamaan.

– Oppilailta kysyttäessä sählypiste oli monen mieleen. Cheerleandingiä toivottiin myös tulevan vuoden HaLi-tarjontaan, sillä sitä ei ole Limingassa vielä muutoin tarjolla, kertoo HaLi-koordinaattori Linda Jaakkola.

Liminganlahden koulun välkkärit, eli välituntitoimintaa ohjaavat oppilaat, olivat taiteilleet useita pisteitä. Välkkäreiden vastaava opettaja osallisti oppilaita harrastuspäivän suunnitteluun ja toteutukseen. Pisteillä riitti vilinää. Keppariesteradalla otetettiin aikaa ja miteltiin siitä, kuka suorittaa esteradan nopeiten. Jaossa oli herkkupalkintoja.

Linnukkahallissa liikuntavastaavat opettajat olivat loihtineet aamutuimaan pelipaikat valmiiksi. Tarjolla oli sulkapalloa, pickle balia, eko aims -ammuntaa, rope skippinkiä ja kuntosalia. Oppilaille oli jaossa myös hyvinvointikoordinaattorin tekemät kunto-ohjelmat.

Rantakylässä testailtiin porrasjuoksua, metsäparkouria, jousiammuntaa, eko aims -ammuntaa sekä frisbeegolfia. Lisäksi kisailtiin. Yläkoululaisille tarjottiin lämmin ruoka ja lukiolaisille munkkikahvit luonnon helmassa.

– Ehdoton oppilaiden suosikki oli frisbeegolf-tubettajan vierailu. Jari-Pekka Teurajärvi eli “Teurastaja” oli paikalla tutustuttamassa lajiin, lisää soveltavan liikunnan koordinaattori Hanna Koskinen.

Ehdoton oppilaiden suosikki oli frisbeegolf-tubettaja vierailu. Jari-Pekka Teurajärvi eli “Teurastaja” oli paikalla tutustuttamassa lajiin, lisää soveltavan liikunnan koordinaattori Hanna Koskinen.

Koulujen HaLi-vastuuopettajat vastaavat koulujen harrastusviikon toiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta. Lukiossa vastaavana toimi hyvinvointivalmentaja. Suunnittelua ja toteuttamista ovat tukemassa koulun liikuntatiimien vastaavat ja muu henkilökunta. Koordinoinnista vastasivat HaLi-koordinaattori ja soveltavan liikunnan koordinaattori. Tapahtuma toteutettiin yhteistyössä koulun, HaLi-toiminnan sekä liikunta- ja nuorisopalveluiden kanssa. Lisäksi mukana oli yhteistyökumppaneita esittelemässä harrastuksia toiminnallisilla pisteillä.

– Harrastuspäivä oli onnistunut ja tarjosi uusia elämyksiä oppilaille. Iloiset ja innostuneet lapset lähtivät tapahtumasta hymyssäsuin, päättää Liminganlahden koulun HaLi-vastaava Malla Kaarlela.

Lisää kuvia koulujen tapahtumaviikosta on koulujen Facebook-tileillä.

Kiitos mukana olleille yhteistyökumppaneille!