Limingan vuoden 2022 liikenneturvallisuussuunnitelmassa esitetyn Ylipääntietä koskevan kylätiekokeilun hankekortin laadinta on käynnistetty. Hankkeen keskeisimpänä tavoitteena on parantaa Ylipääntien jalankulun ja pyöräliikenteen olosuhteita samalla lisäten muuta liikenneturvallisuutta.
– Hankekortissa pyritään selvittämään, onko kyseiselle tielle mahdollista toteuttaa kylätie, minkälaisia vaikutuksia kylätiellä olisi ja minkälaisilla kustannuksilla sen voisi mahdollisesti toteuttaa, avaa Sitowisen projektipäällikkö Paula Siuruainen.
Kylätie on Suomessa uudehko väylätyyppi, jossa väylä jaetaan kahteen levennettyyn pientareeseen ja normaalia kapeampaan ajorataan. Moottoriajoneuvon paikka on ajoradalla ja pyöräilijät sekä jalankulkijat käyttävät tien pientareita. Kahden moottoriajoneuvon kohtaamistilanteessa ajoneuvot väistävät tilapäisesti piennaralueelle.
– Kylätien avulla voidaan parantaa jalankulun ja pyöräliikenteen olosuhteita ilman uuden väylän rakentamista, kertoo Limingan kunnan tekninen johtaja Simo Pöllänen.

Hankekortin laadinta on käynnistetty huhtikuussa 2024 ja se valmistuu syksyllä 2024. Hankekortin laadinnan yhteydessä toteutetaan maastokäynti, jossa selvitetään Ylipääntien kohtaamisnäkemien kriteerien täyttyminen sekä muut kylätien teknisen toteuttamisen mahdollisuudet. Kohtaamisnäkemällä tarkoitetaan etäisyyttä, jolta kahden kohtaavan ajoneuvon kuljettajat voivat nähdä toistensa ajoneuvot ja normaaliolosuhteissa pysähtyä yhteenajon välttämiseksi. Ylipääntiellä toteutetaan lisäksi kesän 2024 liikennelaskentoja kävelijöiden ja pyöräilijöiden määrien selvittämiseksi.
Työn tilaajina toimivat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Limingan kunta. Hankekortin laadinnasta vastaa rakennetun ympäristön asiantuntijayritys Sitowise Oy.
Yli puolet kyselyyn vastanneista toivoi kylätieratkaisun kokeilua
Ylipääntien kylätiestä pidettiin asukkaille tiedotustilaisuus sekä toteutettiin kysely helmikuussa 2024. Koska kylätie otettiin positiivisesti vastaan, on hanketta päätetty jatkaa hankekortin laadintaan. Kyselyyn vastanneiden kokonaismäärä oli 42 kappaletta, joista kaksi kolmasosaa asuu Ylipääntiellä. Vastaajien yleisimpänä kulkutapana oli henkilöauto ja polkupyörä.
Yli puolet vastaajista olivat sitä mieltä, että kylätie helpottaisi liikkumista kävellen sekä pyöräillen, kylätie rauhoittaisi liikennettä ajonopeuksien hidastumisen myötä ja ihmiset suosisivat moottoriajoneuvoille vaihtoehtoisia reittejä Ylipääntien läpiajon sijaan. Yli puolet vastaajista uskovat kylätien parantavan Ylipääntien liikenneturvallisuutta eri kulkumuodoilla. Vastaajista 59 prosenttia toivoo, että kylätieratkaisua kokeiltaisiin Ylipääntiellä, mutta osa vastaajista ilmaisi myös huolta kylätien toimivuudesta ja turvallisuudesta.
Lisätietoja:
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus,
Liikenne ja infrastruktuuri Soile Purola
soile.purola@ely-keskus.fi
Limingan kunta
Tekninen johtaja Simo Pöllänen
simo.pollanen@liminka.fi
Sitowise Oy
Projektipäällikkö Paula Siuruainen
paula.siuruainen@sitowise.com
