Vuoden 2023 osallistuvan budjetoinnin äänestyksessä toteutukseen valikoitui kukkaniitty Tupokseen. Toukokuun lopussa järjestimme kuntalaisille kyselyn, jossa pääsi ehdottamaan sopivaksi katsomiaan paikkoja niitylle. Saimme kuntalaisilta yhteensä 15 ehdotusta, ja useammassa ehdotuksessa toivottiinkin niittyjä paikkoihin, joissa ne olisivat mahdollisimman monen kuntalaisen nähtävillä ja ilona.

Saadut ehdotukset läpikäytiin kunnallistekniikan liikelaitoksen johtaja Marja-Riitta Vavuli-Kiviniemi kanssa.
– Useassa hyväksi havaitussa paikassa esteeksi tuli se, että maa oli vuokrattuna viljelyä varten yksityiselle toimijalle. Selvitämme näiden alueiden osalta uusien kukkaniittyjen perustamismahdollisuuksia siinä vaiheessa, kun vuokrasopimukset ovat katkolla, ja jos yksityisellä ei ole enää tarvetta jatkaa vuokrausta.
Kukkaniitylle maapohjan puolesta soveltuvaksi paikaksi valikoituivat Tupoksessa maapalat Lintulammentien varrella.

Lisäksi kirkonkylälle perustetaan myös muutamia kukkaniittyjä tutuille paikoille Halpa-Hallin läheisyyteen. Uusia niittyjä on tulossa Kedonperäntien varrelle, Lumijoentien varteen sekä Selkäsentien varrelle.

Kukkaniittyjen odotetaan kukkivan jo loppukesästä, mikäli säät ovat suotuisat. Kylvettäväksi on valikoitu pölyttäjiä houkuttelevia näyttäviä lajikkeita ja siemenseoksessa on mukana kehäkukkaa, ruiskaunokkiseosta, kruunupäivänkakkaraseosta, kesälemmikkiä, kesäharsoa, pellavaa, silkkimaloppia, unikkoseosta, hunajakukkaa, kesämalvikkia sekä auringonkukkaa. Kunnassa kestävän Limingan tavoitteiden mukaisesti viheralueita muunnetaan niittyalueiksi, siellä missä se on mahdollista. Alueille on tehty myös infotaulut, jotka kertovat siitä, että alueita on suunniteltu muutettavan niityiksi tulevien vuosien aikana. Aiheeseen voi tutustua tarkemmin kunnossapidon sivun kautta, jonne pääset tästä linkistä.
Lisätietoja: Marja-Riitta Vavuli-Kiviniemi, marja-riitta.vavuli-kiviniemi@liminka.fi, 044 497 3685
