Jaana Valjus puistossa

Jaana Valjus aloitti Limingan teknisenä johtajana – tutustu tekijään tarkemmin!

Limingan kunnan teknisenä johtajana 15 vuotta viihtynyt Simo Pöllänen ottaa vastaan oloneuvoksen arvonimen lokakuussa. Seuraajaksi valittiin diplomi-insinööri Jaana Valjus, joka on sovitellut uuden tehtävän saappaita nyt reilun parin viikon ajan edeltäjänsä avustuksella. Vaikka kokemusta Limingan kunnalla työskentelystä on vielä vähän, on mielipide työpaikasta selkeä.

– Tämä on oikea unelmaduuni! Limingassa on loistava työilmapiiri ja työn tekemisen tavat.

Viimeiset kaksi vuotta Valjus työskenteli Koulutuskuntayhtymä OSAO:lla kiinteistöjohtajana. Liminkaan siirtyminen tarkoitti Oulussa asuvalle Valjukselle pidempää työmatkaa, mutta uusi ajoreitti on jo tullut tutuksi, eikä hän enää pyyhällä ohi oikeista risteyksistä.

– Tällä viikolla ajelin aamulla Liminkaan ja oikein ajattelin sitä, kuinka mukavaa on mennä töihin.

Ennen OSAO:n pestiä Valjus työskenteli 15 vuotta Oulun evankelis-luterisen seurakuntayhtymän kiinteistöjohtajana. Ansioluettelosta löytyy myös merkintä Puolustusvoimilta, jossa Valjus työskenteli 2000-luvun taitteessa mielenkiintoisessa murrosvaiheessa, kun armeija luopui henkilöstönsä asunnoista. Limingan kunta on Valjuksen ensimmäinen kuntatyönantaja. Mikä sai hänet hakeutumaan juuri Limingan tekniseksi johtajaksi?

– Työskentelin parissa Liminkaa koskevassa projektissa kunnanjohtaja Pekka Rajalan ja entisen kunnanarkkitehdin Venanzia Rizzin kanssa, joten tunsin kuntaa entuudestaan jo jonkin verran. Limingan raikkaan humoristinen rekryviestintä upposi myös minuun hyvin, mutta viimeinen silaus asiassa oli Simo Pölläsen haastattelu Rantalakeudessa. Hänen kuvauksensa teknisen johtajan tehtävästä vetosi minuun. Etenkin työn monipuolisuus houkutti vahvasti.

Uudessa työssä on paljon samaa kuin edellisissä, mutta kunnan leivissä Valjus pääsee myös opettelemaan uutta.

– Tähän asti olen ollut vähemmän tekemisissä kunnallistekniikan ylläpitämisen kanssa, mutta nyt se on olennainen osa työnkuvaani. Toiveideni mukaisesti täällä pääsee tekemään monipuolisesti erilaisia asioita, minkä lisäksi pidän siitä, että työtä ohjaa ajatus pitkäjänteisyydestä. Päätöksiä ja toimia tehdään tulevaisuus mielessä, eikä välttämättä nopeiden tulosten toivossa.

Valjukselle tärkeitä asioita ovat myös työn taustalla vaikuttavat arvot. Seurakuntayhtymän palveluksessa työhön sisältyi kulttuuriperinnön kannalta arvokkaiden rakennusten säilyttäminen jälkipolville. Limingan kunnan teknisenä johtajana Valjus kokee, että hänellä on konkreettinen mahdollisuus vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin muun muassa laadukkaan asumisympäristön kautta. Teknisen johtajan tontille kuuluu myös Limingan ilmasto- ja ympäristöohjelman toteutuksesta vastaavan ilmastotiimin johtaminen.

Vapaa-ajallaan Valjus liikkuu mielellään luonnossa – monipuolisesti tietenkin! Talvisin retket suuntautuvat usein Rukalle tai Pallas-Ylläksen kansallispuistoon, jossa on loistavat puitteet telemark-hiihdolle. Kesäaikaan hän puolestaan bongaa kansallispuistoja vaeltaen. Vuonna 2017 viidenkympin villityksenä ystävän kanssa aloitettu kansallispuistojen kiertäminen on edennyt jo yli puolen välin: Suomen 41 kansallispuistosta on nyt käytynä jo 28. Tänä kesänä listalla olivat Lauhavuoren, Kauhanevan, Puurijärven ja Selkämeren kansallispuistot, joista jälkimmäiseen Valjus tutustui meloen. Onko tähänastisista puistoista löytynyt suosikkia?

Pallas on ehdoton suosikkini ympärivuotisena kohteena, mutta erityisen kauniin luonnon ja monipuolisen liikkumisen näkökulmasta Petkeljärven kansallispuisto itärajan tuntumassa ja Etelä-Konneveden kansallispuisto ovat puistoja joihin kannattaa tutustua. Nämä ovat hyviä retkeilykohteita myös lapsiperheille.