Tupoksen lähiliikunta-aluetta odotetaan kovasti jo käyttöön – hanke etenee aikataulussaan

Koulut ovat alkaneet ja koululaiset sekä muut kyläläiset odottavat jo innolla että pääsevät pelaamaan uusille kentille ja testaamaan kuntoiluvälineitä.

– Ennen koulujen alkua uutisoimme kunnan nettisivuilla koulujen läheisyydessä olevien hankkeiden työmaiden tilanteesta ja aikatauluista. Koulut ja varhaiskasvatus ovat tiedottaneet edellä mainituista asioista Wilman kautta, kertoo kunnallistekniikan liikelaitoksen johtaja ja maisemasuunnittelija Marja-Riitta Vavuli-Kiviniemi.

Tupoksen lähiliikunta-alueen hanke on edelleen etenemässä aikataulussaan ja tällä hetkellä käynnissä on tekonurmipinnan asennustyöt jalkapallokentälle. Tilat ja välineet ovat käytössä urakan valmistuttua, näillä näkymin lokakuun alusta lähtien. Koulun läheisyydessä ei ole enää jatkuvaa rekkaliikennettä, mutta yksittäisiä kuljetuksia on ajoittain. Mopojen paikoitus säilyy tutulla paikalla Huiskeen piha-alueella, työmaa-aidan ulkopuolella. Mopot pitää kuitenkin pysäköidä niin, että kulku työmaalle ei esty.

– Aidatun alueen sisäpuolella kulkeminen on edelleen kielletty niin kauan kuin työmaa on käynnissä, joten malttia ja kärsivällisyyttä vielä toivotaan. On ymmärrettävää ja ilahduttavaa, että alueen valmistumista odotetaan innokkaasti, mutta erinäiset työvaiheet vaativat aikansa ja esimerkiksi runsaat syyssateet voivat vaikuttaa rakentamisen aikatauluihin, Vavuli-Kiviniemi toteaa.