Päivi Kennilä ja Paula Pihlajamaa puistossa

Limingan yrityspalvelut uudistuvat – tutustu Paulaan ja Päiviin!

Limingan kunnan yritys- ja sijoittumisasiantuntija Kaj Sartorisio ripustaa työrukkaset naulaan lokakuun ensimmäisenä päivänä. Seuraaja valittiin kesäkuussa, ja uusi yritysasiantuntija Paula Pihlajamaa aloitti työssään 19. elokuuta. Samalla yrityspalveluissa tapahtuu muutos, kun uusyrityspalvelut siirtyvät kunnan uuden yrityskehittäjän Päivi Kennilän hoidettavaksi. Millainen on kaksikon tehtävänjako ja keistä on oikein kyse? Ota siitä selkoa tästä artikkelista!

Yritysasiantuntija Paula Pihlajamaa

Oulussa asuva Pihlajamaa on alkujaan kotoisin Sodankylästä. Leikkisästi Pyssykyläksi nimittämänsä kunnan lisäksi hän on asunut nuoruudessaan Rovaniemellä. Pihlajamaa saattaa olla osalle yrittäjistä jo ennestään tuttu, sillä ennen Liminkaan siirtymistä hän työskenteli yhdeksän vuotta Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjissä kehittämispäällikön tehtävissä. Siellä toimenkuvaan kuuluivat erityisesti omistajanvaihdokset, ja Pihlajamaa uskookin pitävänsä aihetta esillä myös jatkossa. Työhistoriasta löytyy myös kokemusta yritystapahtumien ja tieteellisten konferenssien järjestämisestä.

– Yritysasiantuntijana autan yrittäjiä eri tilanteissa, joita he kohtaavat yrityksen elinkaaren aikana – etsin muun muassa rahoitusta mahdollistamaan yritysten investointihaaveita. Lisäksi tehtävänäni on saada uusia yrittäjiä sijoittumaan Liminkaan.

Pihlajamaa kiinnostui avoinna olevasta tehtävästä, koska hän näki Limingassa paljon potentiaalia, ja hän odottaakin jo innolla Limingan vahvuuksien avaamista kunnasta kiinnostuneille. Hakupäätöstä tuki myös se, että Pihlajamaa oli kuullut todella paljon hyvää elinvoimapalveluiden hyvästä hengestä ja tekemisen meiningistä, ja sitä oli suorastaan pakko päästä kokemaan myös käytännössä.

Parin viikon kokemuksella Pihlajamaa nimeää työnsä parhaaksi puoleksi monipuolisuuden. Yrittäjien kanssa työskentely kiehtoo häntä: uuden näkökulman avaaminen sekä solmukohtien selvittäminen on hänelle palkitsevaa.

– Eri verkostojen ja sidosryhmien kanssa työskentely on minulla sydämessäni ja tässä työssä pääsenkin uppoutumaan verkostoihin laaja-alaisesti. Kartoitan mielelläni eri yritysten kokonaistilanteita ja kehitän yrittäjän kanssa liiketoiminnan eri osa-alueita. Minuun voi ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä!

Vapaa-ajallaan uusi yritysasiantuntija kuntoilee ja viilentyy talvisin avannossa. Pihlajamaa on tunnistanut myös levon tärkeyden.

– Olen pyrkinyt jättämään vapaa-aikaani oikeasti vapaata aikaa, jotta päiviä ei olisi täytetty joka ikistä minuuttia myöten. Mottoni kuuluukin: Nauti hetkestä, ne voivat olla yllättävänkin ikimuistoisia.

Yrityskehittäjä Päivi Kennilä

Yrityskehittäjänä osa-aikaisesti toimivan Kennilän tehtävä on auttaa aloittavia yrittäjiä muun muassa liiketoimintasuunnitelmien, talouslaskelmien, starttirahahakemusten ynnä muiden suunnitelmien kanssa. Työaikaa on Limingan lisäksi laskettu myös Lumijoen yrittäjien auttamiseen. Kennilä on syntyperäinen liminkalainen, joka palasi kotikonnuilleen pitkän poissaolon jälkeen vahvojen juurien vetämänä.

Kennilä on toiminut pitkään vakuutusalalla sekä erilaisissa koulutustehtävissä.

– Viimeisimmät vuodet olen toiminut yrittäjänä valmennusalalla; valmennan ja koulutan työyhteisöjä, esihenkilöitä ja työnantajia erilaisissa työelämän kehittämiseen liityvissä aiheissa. Toimin yrityskehittäjänä nyt kunnalla osa-aikaisesti, oma yritystoimintani jatkuu vanhaan malliin siinä rinnalla.  Koulutukseltani olen hallintotieteiden maisteri julkisjohtamisen alalta, sekä sertifioitu business coach.

Kennilä hakeutui yrityskehittäjän tehtävään, koska hän haluaa olla mukana kehittämässä kotipaikkakuntansa elinkeinoelämää sekä liminkalaisten yritysten ja yrittäjien onnistumista. Alueen liiketoimintaympäristöt ja markkinatilanteet ovat hänelle hyvin tuttuja yhdistystoiminnan ja oman yrittäjyyden kautta. Paikallinen yrittäminen sekä yritysten menestyminen ovat lähellä Kennilän sydäntä. Vaikka työtä on kestänyt vasta pari viikkoa, on työn paras osa jo selvillä.

– Asiakkaat ehdottomasti! Ilahdun joka kerta, kun uusi asiakas, yrittäjyyttä pohtiva ihminen soittaa ja kertoo ajatuksistaan ja ideoistaan ja pääsen sparraamaan sekä konkreettisesti auttamaan ja tukemaan erilaisissa asioissa.

Kennilään voi olla yhteydessä oli yritysidea sitten aivan tuore, tai jo pidempään ajatuksissa kypsytelty. Hän kehottaa hyödyntämään kunnan elinvoimapalveluiden tarjontaa kattavasti.

– Meiltä saa paljon apua erilaisiin tilanteisiin uusille ja jo toimiville yrityksille, kaikkea ei tarvitse opetella ja tehdä ja selvittää aina itse. Ja meille kaikille voi soittaa tai laittaa viestiä aiheessa kun aiheessa, ohjaamme kyllä sitten parhaan asiantuntijan luokse aiheesta riippuen.

Vapaa-ajallaan Kennilä touhuaa kahden lapsensa ja heidän harrastusten parissa, mutta käy myös itse kuntosalilla, pyöräilee ja hiihtää. Syksyisin marjastus ja sienestys vie metsään, muun luonnossa liikkuminen ja retkeilyn lisäksi. Lisäksi hän on aktiivinen yhdistystoimija, joka toimii myös Limingan Yrittäjät ry:n puheenjohtajana sekä Nouseva Rannikkoseutu ry:n puheenjohtajana.

Tule tapaamaan Paulaa ja Päiviä Yrittäjän päivänä

Limingan kunta ja Limingan yrittäjäyhdistys juhlistavat yhdessä yrittäjän päivää 5.9.2024 klo 8 alkaen Cafe Abrahamsissa. Aamu käynnistyy juhlallisella lipun nostolla Lakeustalon lipputangoilla, josta siirrytään yhteiselle aamiaiselle. Paikalla tavattavissa myös Limingan kunnan uudet työntekijät Paula Pihlajamaa, Päivi Kennilä, Siiri Sarias, perhevapaalta takaisin töihin palannut matkalupäällikkö Hanna-Leena Rumpunen, sekä vanhat tutut Laura Kelhä, Teemu Haapala, Kaisa Salmu, sekä työllisyyspalveluista Annukka Hanni-Niemikorpi.

Toivomme ilmoittautumisia tämän linkit kautta viimeistään 2.9.