Liminkalaisiin koteihin jaetaan tänään kuntatiedote Rantalakeus-lehden välissä. Pääkirjoituksessa kunnanjohtaja Pekka Rajala tarjoaa säätiedotuksen tulevalle valtuustokaudelle. Keskiaukeamalla syvennytään vuoden vaihteessa tapahtuvaan työllisyyspalveluiden uudistukseen.
Kuntatiedotteessa kerrotaan myös Oulun seudun liikenteen 17. joulukuuta käyttöön otettavasta tasataksamallista, jonka ansiosta liminkalaiset pääsevät jatkossa matkustamaan Oulun seudulla nykyistä huokeammin. Mukana on lisäksi ohjeita poistotekstiilien keräyspisteellä toimimiseen sekä Lakeuden valkeat -tempaukseen osallistumiseen.
– Kuntatiedote sisältää runsaasti yhdistysten menovinkkejä, minkä lisäksi takasivulta löytyvät loppuvuoden tapahtumat kootusti, joten lukupakettiin kannattaa tutustua huolella, vinkkaa viestintäpäällikkö Katariina Huikari.
Kuntatiedote on luettavissa myös pdf-muodossa tästä linkistä. Mukavia lukuhetkiä!
