Limingan joulun avaus järjestetään perjantaina 22.11. klo 18–19. Tapahtuma-alueena toimii tuttuun tapaan Limingan tori, jossa on luvassa mukavaa ja tunnelmallista menoa kaiken ikäisille, kertoo kirjasto- ja kulttuurijohtaja Janne Nevala.
– Tapahtuman avaa seurakunnan Tähdet-kuoro ja käsikelloyhtye Kilinä kanttori Mika Kotkarannan johdolla sekä kunnanhallituksen puheenjohtaja Juho Pakaslahden tervehdys. Joulupukki on luvannut vierailla myös tänä vuonna Limingassa. Jos haluat saapua tapahtumaan kynttiläkulkueessa, niin tule Limingan kirjaston pihalle klo 17.55.
Jouluinen kulkue siirtyy kirjastolta Limingan torille, jonka jälkeen on virallisen ohjelman vuoro. Tänä vuonna tapahtumassa nähdään myös Limingan seurakunnan nuorisokuoro Celesten Tiernatytöt-esitys, jonka päätteksi esiintyjät keräävät kolehdin. Keräyksen tuotto käytetään Celesten kevätretken rahoitukseen, ja kolehtiin voi osallistua käteisellä tai Mobile Paylla.
Torilla on tarjolla glögiä ja pipareita sekä musiikkia ja muuta mukavaa tekemistä. Glögiä varten kannattaa ottaa oma muki mukaan, sillä jokainen säästetty kertakäyttömuki on pieni ekoteko.
– Voit tuoda tapahtumaan mukanasi myös jouluisen piirroksen – pieni makea yllätys on luvassa jokaiselle taiteilijalle vaivanpalkaksi. Piirustuksista kerätään näyttely kirjastolle heti seuraavalla viikolla.
Lisäksi tapahtumassa pääsee muun muassa pyörittämään onnenpyörää, osallistumaan karkkipurkin arvontaan sekä pelailemaan. Kunnan ohella joulun avauksen ohjelmaa ovat järjestämässä Limingan 4H, Limingan MLL ja Limingan seurakunta. Lions Club Liminka Kultasirkut avustaa puolestaan glögipisteillä.
Sääolosuhteet ovat vaihdelleet menneinä vuosina räntäsateesta koviin tuulenpuuskiin sekä purevaan pakkaseen. Tapahtumavieraita kehotetaan huomioimaan sää pukeutumisessaan.
– Ota mukaan iloista joulumieltä ja pukeudu lämpimästi!
Pysäköinti joulun avauksessa
Mikäli saavut joulun avaukseen autolla, voit pysäköidä Lakeustalon, kirjaston tai terveyskeskuksen paikoitusalueelle.
– Suosittelemme kuitenkin, että mahdollisuuksien mukaan paikalle saavutaan jalkaisin tai pyörällä. Näin vältymme ylimääräiseltä ruuhkalta keskustassa, Nevala lisää.
Oheisesta kartasta näet Limingan torin, joka toimii joulun avauksen tapahtuma-alueena. Myös pysäköintialueet on merkitty karttaan.

