Sunilan silta on valaistu oranssilla värillä YK:n Oranssit päivät -kampanjan kunniaksi.

Liminka on mukana YK:n Oranssit päivät -kampanjassa

Limingan Sunilan sillan alle asennettiin syksyllä valot, jossa pyörii viisi eri väriä. Tällä viikolla väri on kuitenkin pysäytetty oranssiin sävyyn. Taustalla on YK:n kansainvälinen Oranssit päivät -kampanja, joka kiinnittää huomion naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Kampanja käynnistyy 25. marraskuuta, kansainvälisenä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä, ja päättyy 10. joulukuuta, ihmisoikeuksien päivänä. Oranssi väri symboloi toivoa tulevaisuudesta, jossa jokaisella on oikeus elää ilman väkivaltaa. Kampanjan suojelijana toimii tänä vuonna tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb.

Maailman terveysjärjestö WHO kuvaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa pandemiana. Ilmiö on valitettavan yleinen myös Suomessa – Suomi on yksi Euroopan unionin vaarallisimpia maita naisille. Joka kolmas nainen on kokenut väkivaltaa tai uhkaa siitä lähisuhteessaan, ja jopa yli puolet naisista on kokenut fyysistä väkivaltaa, seksuaaliväkivaltaa tai uhkailua.

Kampanjan aikana monet tunnetut rakennukset ja monumentit pukeutuvat oranssiin valohuntuun. Helsingissä sijaitseva Valtioneuvoston linna, Vaasan Raippaluodon silta ja Tampereen Tammerkoski ovat esimerkkejä kampanjaan osallistuvista kohteista.

– Sunilan silta ei ehkä ole kunnan näkyvin tai tunnetuin kohde, mutta kampanja toteutetaan tänä vuonna sen kautta, koska silta on Limingan ensimmäinen kohde, josta löytyy värilliset valot, kertoo kunnallistekniikan liikelaitosjohtaja Marja-Riitta Vavuli-Kiviniemi.

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on ollut Limingassa vahvasti esillä parin viime vuoden ajan Minun Liminkani on minun näköiseni -kampanjan yhteydessä. Kunnanhallitus hyväksyi lisäksi hiljattain kunnan turvallisemman tilan periaatteet. Osallistuminen Oranssit päivät -kampanjaan tuntui viestintäpäällikkö Katariina Huikarin mukaan siksi luontevalta ja tärkeältä teolta.