Kaksi kättä suojaa mullasta versovaa kasvia.

Hyvinvointipalvelut sai myönteisen rahoituspäätöksen toimintaa kehittävään hankkeeseen

Limingan kunnan hyvinvointipalvelut sai Työsuojelurahastolta myönteisen rahoituspäätöksen Innostu ja uudistu – omaa työtä uudistamalla rohkeasti kokeilemaan -hankkeelle. Hanketta toteutetaan 1.1.–30.9.2025.

Hyvinvointipalvelut on vuoden 2023 alusta toimintansa aloittanut palvelualue, joka koostuu liikuntapalveluista, kirjasto- ja kulttuuripalveluista, nuorisotoimesta, sekä kansalaisopistosta. Työntekijöitä palvelualueella on parikymmentä ja palvelualuetta johtaa henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja. Kaikki palvelualueen toimijat tekevät työtä kuntalaisten hyvinvoinnin ja peruspalveluiden eteen.

Innostu ja uudistu -hanke vauhdittaa ja laajentaa hyvinvointipalveluissa tehtävää kehitystyötä. Kehittämisessä huomioidaan kuntalaisten, eli palveluiden käyttäjien toiveet ja tarpeet, ja sovitetaan nämä yhteen käytettävissä olevan henkilöstön ja työajan kanssa. Sähköisten palveluiden hyödyntäminen ja niiden kehittäminen ovat keskeisessä roolissa. Samalla pyritään edistämään laajasti kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä.

– Olemme saaneet avuksi kehittämistyöhön valmennuskumppaniksi Avartajat Oy:n. He pystyvät katsomaan palveluitamme tuorein silmin ja tukemaan henkilöstöä hankkeen tavoitteiden saavuttamisessa, kertoo henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja Eliisa Tornberg.

Kuntalaisten toiveita tullaan selvittämään hankkeen aikana eri tavoin. Hankkeen avulla annetaan myös eväitä esihenkilöille heidän oman johtamisensa kehittämiseen. Johtamisen kehittäminen lisää koko palvelualueen tehokkuutta ja kykyä vastata ulkoisiin paineisiin.

– Toivomme myös, että saisimme lisättyä palvelualueiden välistä yhteistyötä, sillä yhdessä tekeminen mahdollistaa innostavien ja käyttäjälähtöisten palveluiden tuottamisen.