Limingan kunnan nettisivuille on ilmestynyt uusi apuri, jonka tehtävänä on avustaa kuntalaisia sekä muita kunnan sivuilla vierailevia henkilöitä löytämään etsimänsä tiedon. Kyseessä on tekoälypohjainen chatbotti, joka etsii vastauksia Limingan kunnan nettisivuilta löytyvän tiedon joukosta. Botilta ei siis voi kysyä, kuka on Suomen presidentti tai paljonko huomenna on pakkasta, sillä tätä tietoa ei kunnan nettisivuilla ole.
Botti on uusi työssään, ja vielä opettelee kunnan nettisivuilla toimimista. Niinpä sen antamat vastaukset eivät välttämättä ole heti oikeita. Tekoälyä kuitenkin koulutetaan jatkuvasti vastaamaan esitettyihin kysymyksiin tarkemmin ja paremmin, ja myös käyttäjät voivat osallistua botin koulimiseen.
– Kun botille esittää kysymyksen, annettua vastausta voi peukuttaa sen mukaan, miten hyvin tai huonosti se vastaa kysyttyyn asiaan. Vastauksiin reagoiminen auttaa meitä ja botin toiminnasta vastaavaa Smilee.io:ta korjaamaan ja tehostamaan tekoälyavustajan toimintaa, kertoo Limingan kunnan viestintäpäällikkö Katariina Huikari.
Smilee.io on toteuttanut chatbotteja myös muille kunnille, joista esimerkkinä Kuopio ja Kajaani. Osalla kunnista on käytössään tekoälybotin lisäksi myös perinteinen livechat, jossa vastauksia kirjoittaa joku kunnan työntekijä. Limingassa toiminta perustuu kuitenkin tällä kertaa täysin tekoälyyn.
– Limingassa kokeiltiin livechatia jo vuonna 2015. Kunnan verkkosivut ovat laajat, ja tarvitun tiedon hakeminen voi välillä olla haastavaa. Toivomme, että botti vähentäisi sähköpostin ja puheluiden määrää ja toisaalta myös kuntalaiset saisivat nopeammin vastauksia heitä askarruttaviin kysymyksiin, taustoittaa Limingan elinvoimajohtaja Teemu Haapala.
Esimerkiksi avantouintirannekkeen hankinta on poikinut kunnalle aikaisemmin kysymyksiä, joihin löytyy vastaus kunnan nettisivuilta. Ohjeita voi silti olla vaikea paikallistaa. Chatbotti osaa hakea vastauksen kysymykseen ja tarjota tarvittaessa tiedonhakijalle lisätietoa aiheesta linkkeinä.
Osallistu botin koulutukseen – voit voittaa palkinnon!
Chatbotti on asennettu Limingan kunnan sivuille viime viikolla, ja se löytyy sivun alalaidasta puhekuplan näköisenä painikkeena. Kaivattua tietoa kannattaa kysyä botilta kokonaisella lauseella, sillä yksittäinen sana ei vielä välttämättä tuota toivottua lopputulosta.
– Jos havaitset, että vastaus on pielessä, voit antaa vastaukselle alapeukkua ja pyytää bottia korjaamaan tai tarkentamaan vastausta. Annettuihin vastauksiin kannattaa suhtautua nyt alkuun pienellä varauksella, mutta botin kehittyessä vastausten laatu ja totuudenmukaisuus tulevat varmasti paranemaan.
Botille voi esittää kysymyksiä millä tahansa kielellä, ja sen pitäisi vastata kysyjälle samalla kielellä. Testivaiheessa eri kielten toiminnassa on havaittu puutteita, mutta nämäkin haasteet vähenevät käyttökertojen lisääntyessä.
– Kehotamme kuntalaisia ja muita botin testauksesta kiinnostuneita kokeilemaan chatbotin kanssa keskustelua sankoin joukoin! Testaukseen osallistuneet ja kokemuksiaan seuraavan kuukauden aikana toimittaneet henkilöt voivat osallistua arvontaan, jossa palkintona on Liminka-aiheisia tuotteita, Huikari vihjaa.
Botin aktiivisesta käytöstä on hyötyä myös kunnan nettisivujen kehitystyössä.
– Saamme Smileen järjestelmästä tietoa siitä, mitä asioita botilta kysytään. Näin meille paljastuu, millaisia asioita kunnan sivuilta erityisesti halutaan löytää, ja se voi auttaa meitä, kun kehitämme nettisivujen sisältöjä ja toimintoja jatkossa.
Toimita kokemuksia botin toiminnasta tämän linkin kautta.
