Liminka oli vuonna 2025 Suomen lainaavin kunta!
Yleisten kirjastojen valtakunnalliset tilastot vuodelta 2025 on nyt julkaistu. Liminka kipusi lainaustilastoissa ensimmäiselle sijalle! Liminkalaiset olivat koko Suomen ahkerimpia lainaajia. Tilastojen mukaan jokainen liminkalainen lainasi viime vuonna keskimäärin 27,2 lainaa, kun koko maan keskiarvo oli 15,68 lainaa per asukas.
Vuonna 2025 suomalaiset lainasivat kirjastoista yhteensä 87,9 miljoonaa lainaa. Valtaosa näistä oli painettuja kirjoja, joiden lainaus kasvoi lähes neljä prosenttia, kerrotaan tilastoja koostavan Lupa- ja valvontaviraston uutisessa. Limingassa lasten ja nuorten osuus kaikista lainoista on yli 60 prosenttia. Tupoksen kirjaston kautta lainataan noin kolmasosa kaikista liminkalaisten lainoista.
– Näin huikeat lainaluvut eivät synny itsestään. Kirjaston henkilökunta tekee hartiavoimin töitä sen eteen, että kirjasto olisi kiinnostava ja houkutteleva paikka kaikille liminkalaisille. Mutta ensisijainen kiitos ennätyslukemista menee tietysti meidän mahtaville asiakkaillemme! Ilman heidän aktiivista ja innostunutta lukuharrastustaan ei tällaisiin lukuihin päästäisi. Lisäksi erityismaininta täytyy antaa Outi-kirjastojen alueelliselle yhteistyölle. Kirjastojen välillä kuljetetaan asiakkaiden kaipaamia kirjoja laatikkokaupalla joka päivä. Ilman yhteistyötä emme voisi palvella meidän asiakkaitamme näin hyvin, kommentoi kirjasto- ja kulttuurijohtaja Janne Nevala.
Viime vuonna Liminka saavutti lainaustilastoissa hopeaa, ja kirjasto on tahkonnut lainaennätyksiä useamman vuoden koronapandemian jälkeen.
Limingan kirjastot valittiin tänä keväänä Suomen Kirjastoseuran Vuoden kirjasto -kilpailun finaaliin kolmen muun kirjaston kanssa. Vuoden kirjasto -kilpailun raadin yhtenä painopisteenä oli tänä vuonna kirjastoissa tehtävä lukutaitotyö. Kilpailun voittaja valitaan kesäkuussa pidettävillä Kirjastopäivillä Oulussa.
– Lapset ja nuoret ovat Limingassa ahkeria kirjastonkäyttäjiä ja ovatkin kirjaston lukutaitotyön ensisijainen kohderyhmä, kommentoi lasten ja nuorten kirjastotyöstä vastaava kirjastonhoitaja Salla Kananen.
