Ilmasto- ja ympäristötyö

Limingan kunnassa tehtävää ilmasto- ja ympäristötyötä ohjaa vuosille 2023-2027 laadittu, kerran valtuustokaudessa päivitettävä ilmasto- ja ympäristöohjelma. Ohjelman toteuttamisesta vastaa poikkihallinnollinen ilmastotiimi, johon nimetään jäseniä jokaiselta kunnan palvelualueelta. Ilmastotiimi seuraa ohjelman mittareita ja vastaa niiden raportoinnista osana kunnan toimintakertomuksen kirjoittamista. Ilmastotiimin lisäksi ilmasto- ja ympäristöohjelman toteuttamisessa hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan erilaisia hankeavustuksia (EU, valtionavustukset jne.).

Ilmastovisiomme: Linnuista ja luonnosta kansainvälisesti tunnettu Liminka on sitoutunut jatkuvaan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen ja luonnon monimuotoisuuden tukemiseen, jotta kunnassa on tekemistä, näkemistä ja kokemista myös tuleville sukupolville. Hyvä, ilmastoviisaampi, Liminka!

Kuntana olemme sitoutuneet siihen, että Liminka on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Luonnon monimuotoisuudessa tuemme Suomen tavoitetta pysäyttää luontokato vuoteen 2030 mennessä ja olla luontopositiivinen vuonna 2035.

Toimimme kuntastrategiassa tekemiemme lupausten mukaisesti myös ilmasto- ja luonnon monimuotoisuustyössä – yhdessä, uudistuen ja omaan tekemiseemme uskoen.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja on nopeampi lukeakin! Siksi Limingan ilmasto- ja ympäristöohjelma on tiivistetty strategiakuvaksi.

Katso kuva