Kunnanjohtaja Pekka Rajala ja Liminka-blogin grafiikka

Blogi: Meidän Liminka – yhteinen purjehdus

Uusi valtuusto on suorittanut neitsytmatkansa Liminka-laivalla. Kotisatamaa ei kuitenkaan näy, sillä uusi suunta ja tulevaisuus ovat usvan peitossa. Kun katsoo merisäätä ja lähivuosien myrskyennusteita, eivät tulevat vuodet ole helppoja.

Yhteisen purjehduksen ensimmäisenä tehtävänä valtuusto ja miehistö saavat työpöydälleen talousarvion ja -suunnitelman seuraaville kolmelle vuodelle. Menoja näyttäisi olevan enemmän kuin tuloja, ja laivan tasapainottaminen tuulessa on haastavaa. Jotta laiva pysyy pinnalla, jotain täytyisi heittää pois. Mistä voidaan tinkiä tai luopua? Jos rahaa olisi rajattomasti tai valmiutta nostaa veroja, tehtävä olisi helppo. Ohje ”ei saisi syödä enempää kuin tienaa” pätee niin yksityistaloudessa kuin kunnassa. Jos painoa on liikaa, laiva hörppää vettä ja uppoamisen riski on suuri.

Samalla pitäisi kyetä tekemään tulevaisuutta eli panostaa uusiin purjeisiin, elinvoimainvestointeihin. On jossain määrin tulkinnallista ja mielipidekysymys, mikä on elinvoimainvestointi. Siis sellainen investointi joka lisää Liminka-laivan vauhtia eli kunnan vetovoimaa, imagoa ja asukkaiden pitovoimaa, halua asua ja elää Limingassa.
Valtuusto ei kykene yksin rakentamaan Limingan tulevaisuutta, vaan se voidaan tehdä vain yhdessä. Tulevaisuus rakennetaan asukkaiden, työikäisten, senioreiden, nuorten ja lasten kesken. Kaikkien kylien, yritysten ja yhteisöjen yhteisvoimin.

Yhteisen suunnan, sitoutumisen ja myötätuulen löytämiseksi haastamme kaikki kuntalaiset, yritykset ja järjestöt nostamaan yhdessä Limingan purjeet ylös ja osallistumaan yhteiselle purjehdukselle, uuden yhteisen strategian ja menestysreseptin tekemiseen.

Jos haluamme olla kriittisiä ja katsomme peiliin, voi todeta, että viime vuodet eivät ole menneet putkeen. Peilistä näkee, että olemme osittain itse raahanneet ankkuria perässä ja katkaisseet menestyksen mahdollistavan kaapelin. Nyt on kuitenkin aika katsoa eteenpäin ja laatia suunnitelma, jolla pärjätään eri suunnilta puhaltavassa epätasaisessa merenkäynnissä ja tuulessa. Purjehdustermein meidän tulisi osata luovia ja kääntää Liminka laivaa niin, että myötätuuli työntäisi meidät entistä parempaan vauhtiin.

Edellytykset menestykseen ovat olemassa. Sijainti, naapurit ja luonnonolosuhteet on annettu. Meillä on korkea koulutus- ja tulotaso, osaamista vaikka muille jakaa. Palvelut ovat erinomaiset, ympäristö turvallinen, harrastamisen ja hyvän elämän elementit ovat jo olemassa. Me olemme sopivan kokoinen, riittävän suuri, mutta samalla ihanan pieni. Liminka on paikka, jossa voimme tuntea toinen toisemme, jossa voi olla oma itsensä, jossa hyvän elämän elementit ja kunnan hyvinvointitavoite – jokaisella on vähintään yksi ystävä ja yksi harraste – toteutuu.

Viime vuosien ainut haaste on ollut ”Meidän Liminka” -ajattelun ja sitoutumisen puute. Olenko valmis tekemään oman osani, haluanko osaltani vaikuttaa tulevaan suuntaan ja menestykseen? Olen varma, että kun mahdollisimman moni sanoo kyllä ja hyppää mukaan Liminka-laivan miehistöön, me olemme kaikki voittajia.

Mitä tuo ”Meidän yhteinen Liminka” -purjehdus sitten tarkoittaa? Se voisi tarkoittaa uudenlaisen kulttuurin luomista, yhteistä sitoutumista, positiivista asennetta, kansainvälisyyttä, erilaisuuden hyväksymistä, yritteliäisyyttä, myönteistä viestintää, hyviä ystäviä, toisten huomioimista, yksinäisyyden poistamista, mahdollisuutta harrastaa ja elää turvallista, nautinnollista elämää.
Minä toivon, että juuri Sinä otat haasteen vastaan ja lähdet luomaan uutta ”Meidän yhteinen Liminka” -kulttuuria ja strategiaa heti ensi vuoden alusta alkaen.

Kir­joit­ta­ja on kunnanjohtaja Pekka Rajala, joka on kipparoinut Liminkaa vuodesta 2004. Kirjoitus on julkaistu myös 5.11.2025 Limingan kuntatiedotteessa, joka jaetaan jokaiseen liminkalaiseen talouteen Rantalakeus-lehden välissä.