HaLi-hankkeelle rahoitusta ensi lukuvuodeksi 82 000 euroa

– Harrastava Liminka eli HaLi-hanke saa jatkoa ensi lukuvuonna 2021–2022, sillä Limingan kunnalle myönnettiin OKM:n hankerahoitusta upeat 82 000 euroa, iloitsee HaLi-koordinaattori Linda Jaakkola.

Liminka sai kunnian olla mukana pilotoimassa kevätlukukautena 2021 Opetus- ja kulttuuriministeriön Harrastamisen Suomen malli -hanketta. Limingassa hanke sai nimekseen HaLi – Harrastava Liminka. Hankkeen tavoitteena oli tarjota liminkalaisille 1–9-luokkalaisille maksuton harrastus koulupäivän jälkeen.

– HaLi-harrastustoiminta päättyi tämän kevätlukukauden 2021 osalta. Limingan kolmessa peruskoulussa järjestettiin yhteensä 51 maksutonta harrastuskerhoa, jotka toimivat säännöllisesti koko kevään. Kerhoihin osallistui tänä aikana noin 800 peruskouluikäistä lasta.

Koulukohtaiset harrastustarjottimet muodostettiin lasten ja nuorten esittämistä toiveharrastuksista, joita kartoitettiin OKM:n Koululaiskyselyssä vuoden 2020 marraskuussa.

– Limingan koulun oppilaista 80 prosenttia vastasi kyselyyn ja lasten kuuleminen onkin ollut merkittävässä osassa hankkeen toteutusta. Harrastustarjonta oli kevään aikana monipuolinen, joka sai kiitosta huoltajilta.

Kouluilla oli mahdollista muun muassa harrastaa kädentaitoja, kuvaamataitoa, pelisuunnittelua ja koodausta, valokuvausta, erää ja retkeilyä, kokkailua sekä eri liikuntamuotoja. Erityisen suosittuja kerhoja olivat kokkikerho, parkour, jalkapallo sekä eläinkerho. Harrastuskerhoissa vieraili myös ihana kerhojen maskotti, Hali-koira, joka oli odotettu vieras.

Harrastava Liminka -logo

– Viime viikolla kouluissa vietettiin HaLi-päättäreitä, jolloin koulujen oppilaat saivat tutustua kerhotoimintaan videon ja näyttelyn muodossa. Näyttely koostui kerhoista otetuista kuvista, mutta oppilaat saivat myös testata pelisuunnittelu ja koodaus -kerhossa valmistuneita kerholaisten pelejä QR-koodien takaa, kertoo Jaakkola.

Koulun kerhojen päättärivideo esitettiin koulujen luokissa. Lapset odottivat innolla, että he saivat esitellä omia tuotoksiaan luokkakavereilleen ja kertoa, mitä kaikkea he ovat kerhoissa kevään aikana tehneet.

– Kerhotoiminnan järjestämisestä kiitos kuuluu erityisesti kaikille mahtaville ja ammattitaitoisille ohjaajille, yhteistyökumppaneille sekä koulujen kerhoyhdysopettajille. Kiitämme Opetus- ja kulttuuriministeriötä ja Pohjois-Suomen Aluehallintovirastoa hankkeen pilotoinnin mahdollistamisesta kunnassamme sekä siitä, että saamme mahdollisuuden tarjota maksutonta harrastustoimintaa koulupäivän jälkeen myös ensi vuonna.

Pilotointivaihe on tarjonnut mahdollisuuden kehittää toimintamallia koulujen harrastustoimintaan. Ensi lukuvuonna pyrimme muun muassa yhteensovittamaan paremmin harrastustoimintaa lukujärjestysten kanssa, jotta yhä useammalla lapsella olisi mahdollista osallistua mieluiseen harrastukseen.

– Toiminnan kehittämisessä on ollut tärkeää saada palautetta kerholaisilta, koulujen oppilailta, huoltajilta, ohjaajilta ja koulujen henkilökunnalta. Harrastustoiminnan suunnittelu ensi lukuvuodeksi käynnistyy pian ja palaute on erittäin tervetullutta, sanoo Jaakkola.

Vastausaikaa huoltajien palautekyselyyn on jatkettu 11.6. asti.

Palautekyselyyn pääset tästä linkistä.