Suosittu HaLi-harrastustoiminta jatkuu Limingan kouluilla. HaLi-toiminta tarjoaa maksuttomia harrastuksia 1.–9. luokkien oppilaille koulupäivän jälkeen. HaLi –Harrastava Liminka – on osa opetus- ja kulttuuriministeriön harrastamisen Suomen mallia. Limingan HaLi-toiminnalle myönnettiin avustusta 45 000 euroa ja yhdessä 30 prosentin omarahoitusosuuden kanssa toimintaan on käytössä 64 285 euroa. Tänä vuonna HaLi-toiminnassa tehdään yhteistyötä Saavutettavaa seuratoimintaa -kehittämishankkeen kanssa, joka on osa Suomi liikkeelle -kehittämisohjelmaa. Tavoitteena on tukea harrastusten jatkuvuutta vapaa-ajalla eri toimenpitein.
Harrastusryhmät starttaavat 29.9. alkaen. Tarjolla on uudistettu ja monipuolinen kattaus erilaisia lajeja aina liikunnallisista harrastuksista kädentaitoihin, koodaukseen ja luontoaiheisiin ryhmiin.
– Harrastustarjonnat on muodostettu oppilaiden toiveista, joita kartoitettiin Limingan kouluissa alkuvuodesta 2025. Kyselyyn vastasi yhteensä 1750 perusopetuksen oppilasta ja vastausprosentti kipusi yli 83 prosenttiin. Tulokset ovat esillä koulujen infonäytöillä ja niistä on viestitty oppilaille, kertoo HaLi-hankekoordinaattori Linda Jaakkola-Kärkkäinen.
Tarkemmat ohjeet ilmoittautumisesta on lähetetty huoltajille Wilma-viestillä. Ryhmien aikataulutusta on yhteensovitettu luokkien lukujärjestysten ja koulukuljetusaikataulujen kanssa. On hyvä muistaa, että ilmoittautumisnopeus ei ratkaise harrastuspaikkaa. Tarjontaan on aikaa tutustua yhdessä lapsen kanssa ennen ilmoittautumislomakkeen täyttämistä.
– Suosituimpiin harrastusryhmiin on paljon halukkaita ja kannustamme ilmoittautumaan 2–3 ryhmään. Ryhmien muodostamisen tavoitteena on, että jokainen ilmoittautunut saisi paikan vähintään yhdestä ryhmästä.
HaLi-ryhmiin voi ilmoittautua 15.9. saakka. Ilmoittautumisaikaa jatkettiin muutamalla päivällä, sillä tarjontoihin tehtiin vielä muutamia viilauksia palautteiden perusteella.
– Huoltajat ovat hienosti yhteydessä mikäli harrastustarjonnan aikataulujen ja lukujärjestyksen kanssa on haasteita. Palautteen ansiosta olemme voineet nopeastikin reagoida harrastusten saavutettavuuteen, esimerkiksi viilaamalla kohderyhmiä ja lisäämällä tarjontaan muutamia ryhmiä. Näillä toimilla etenemme kohti tavoitetta, että jokaisella perusopetusikäisillä olisi mahdollisuus harrastaa HaLi-toiminnassa.
Palautekyselyiden lisäksi ajankohtaisia huomioita ja palautetta voi jatkossakin laittaa Wilma-viestillä.
HaLi-agenttitoiminnalla kohti oppilaita osallistavampaa toimintamallia
Liminka kehitti viime lukuvuonna yhdessä Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry:n (PoPLi) kanssa Harrastuskaveri eli HaLi-agenttitoimintaa. HaLi-agenteiksi koulutettiin syksyllä 2024 yhteensä 30 oppilasta, joista Liminganlahden koululta 8, Ojanperän koululta 9 ja Tupoksen koululta 13. Toimintakausi on kaksi vuotta ja uudet agentit koulutetaan ensi lukuvuonna.
– HaLi-agentit mainostavat koulun HaLi-tarjontaa, ohjaavat mieluisen tekemisen pariin ja pääsevät vaikuttamaan kouluilla järjestettäviin kokeiluharrastuksiin.
Valtakunnallista harrastusviikolla (viikko 36) HaLi-agentit suunnittelivat ja ohjasivat koulupäivän aikana välitunneilla harrastuskokeiluita. Kaikilla kolmella Limingan peruskouluilla on esitelty välitunneilla harrastuksia. Koulujen HaLi-vastaavat ovat ohjanneet HaLi-agentteja kokeiluiden suunnitteluissa.
– Oppilaat ovat ottaneet HaLi-agenttien toiminnan hienosti vastaan ja välillä pisteille onkin muodostunut kiemurteleva jono innokkaista harrastajista. Lisäksi oppilaita on haasteteltu mieluisista harrastuksista, joka antaa vinkkejä kokeiluharrastusten valintaan. HaLi-ryhmät täydentyvät tänä vuonna myös kokeiluharrastuksilla.
Lisätietoa Harrastamisen Suomen mallista ja HaLi-harrastustoiminnasta voi lukea tästä.
Kurkkaa koulujen harrastustarjonnat Harrastava Liminka -sivustolta ja ilmoittaudu mukaan tästä.
