Huoltajien tulotiedot tarkistetaan varhaiskasvatuksen asiakasperheiltä elokuussa

Tulotiedot tarkistetaan varhaiskasvatuksen asiakasperheiltä vähintään kerran vuodessa.

– Olemme ottaneet käyttöön tulotietojen ilmoittamisen Edlevossa. Siellä voitte suostua korkeimpaan maksuun, antaa luvan tulotietojen tarkistamiseen Tulorekisteristä, mikäli tulotiedot ovat sieltä saatavilla, sekä lähettää liitetiedostot maksun laskemista varten, kertaa varhaiskasvatuksen toimistosihteeri Maria Vierimaa.

Perheitä pyydetään huomioimaan, että vaikka he antaisivat luvan Tulorekisterin käyttöön, muuttuneista tuloista täytyy silti aina ilmoittaa erikseen. Suostumuksen Tulorekisterin käyttöön voi antaa vain omalta osaltaan.

Muistutusviesti tulotietojen vanhenemisesta tai puuttumisesta lähtee automaattisesti kerran vuodessa, mutta jos tulotietoihin tulee muutoksia, huoltajilla on velvollisuus ilmoittaa muuttuneista tulotiedoista viipymättä varhaiskasvatuksen toimistosihteerille. Muutokseksi lasketaan tilanne, jossa tulot muuttuu 10 prosenttia suuntaan tai toiseen, tai perhekoko muuttuu.

– Mikäli tiedät, ettei tuloihisi ole tulossa kesän tai syksyn aikana muutosta, voitte lähettää tulotietonne jo nyt, ennen automaattisen viestin saapumista. Elokuussa on yleensä ruuhkaa, kun maksupäätöksiä on tehty silloin eniten.

Tulotiedot kannattaa pitää ajantasalla

Mitkä tulot sitten lasketaan maksua määrätessä ja mitä tuloja ei huomioida? Tähän löytyy vastaukset Varhaiskasvatusmaksut-sivulta. Huomioitavaa on, että myös lomaraha lasketaan tuloksi ja se lisätään palkkaan.

Muistutuksena myös, että mikäli maksun määräytymistä koskeva päätös on ilmeisesti perustunut lapsen vanhemman tai muiden huoltajien antamiin virheellisiin tietoihin:

  • 1) asiakas voi hakea varhaiskasvatusmaksuun hyvitystä oikaisuvaatimuksella korkeintaan kuukausi takautuvasti siitä päivämäärästä, jolloin oikeusuhakemus tehdään
  • 2) asiakasmaksu voidaan korottaa takautuvasti enintään kuuden (6) kuukauden ajalta.

Linjaukset perustuvat sivistys- ja hyvinvointilautakunnan 15.05.2024 tekemään päätökseen § 41.

Lisätietoja antaa Maria Vierimaa, varhaiskasvatuksen toimistosihteeri, maria.vierimaa(a)liminka.fi tai 040 185 6403