Eskarilainen esittelee multaisia sormiaan omenapuun istuttamisen jälkeen.

Kädet multaan ja omenapuut kasvamaan!

Limingan kunnan Aapin päiväkoti on mukana Maa- ja kotitalousnaisten valtakunnallisessa ympäristöministeriön rahoittamassa Kädet Multaan -hankkeen pilotissa. Tiistaina Aapin eskarit pääsivät mukaan istutuspuuhiin ja päiväkodin pihaan saatiin kaksi omenapuuta.

Aapin päiväkodin väki on toivonut pihalleen omenapuita ja tänään toive toteutui: Limingan Maaseutunaiset ja MTK-Liminka lahjoittivat kaksi omenapuuta päiväkodille, jotka istutettiin talkoovoimin.

– Tutkimusten mukaan suurella osalla alakoululaisista on heikko käsitys ruoantuotannosta. Lasten ja nuorten omakohtaiset kokemukset ruoan reitistä pellolta pöytään ovat vähäisiä maatilojen vähenemisen myötä, kertoo ruoka-asiantuntija Kaisa Myllykangas Oulun Maa- ja kotitalousnaisista ja Pro Agriasta.

– Tässä muksut näkevät konkreettisesti, mistä ruoka tulee. Nyt omenapuista pidetään itse hyvää huolta, eikä oksia noin vain lähdetä katkomaan, jatkaa Limingan Maaseutunaisten sihteeri Leea Sangi.

Itse istutus sujui rivakasti eskareiden, päiväkodin henkilökunnan, kunnan viherosaajien ja Limingan Viherkeskuksen yhteistyöllä. Teräviä kysymyksiäkin monivaiheinen istutusprosessi herätti.

–  Miksi ensin otetaan multaa pois ja sitten toista laitetaan tilalle?, tiedusteli Atte Viinikangas.

– Puu kasvaa paremmin, kun tilalle vaihdetaan muhevaa ja ravinteikasta multaa, kunnallistekniikan liikelaitosjohtaja ja maisemasuunnittelija Marja-Riitta Vavuli-Kiviniemi perusteli.

– Jokaisen päiväkodin pihassa pitäisi olla edes pieni metsä. Nyt meillä on omenapuut, mutta kyllä tänne mahtuisi marjapensaitakin. Pääsisimme viettämään oikein sadonkorjuujuhlaa, pohtii varhaiskasvatuksen opettaja Matilda Näppä.

Samalla Limingan Maaseutunaisten Leea SangiJaana Sohlo ja Hanna Luukinen heräävät haastamaan myös muita paikallisyhdistyksiä mukaan Kädet Multaan -hankkeeseen.

–  No mutta mehän haastamme LC Liminka Kultasirkut ja Metsänhoitoyhdistyksen istuttamaan myös puun tai pensaan päiväkodin pihalle.

Hyväksi lopuksi tyytyväiset omenapuun istuttajat täyttivät kastelukannunsa ja omenapuut saivat kasvun vauhdittamiseksi vielä reilun annoksen vettä.