Limingassa Kotilan perältä lähtevän peltotien varrelta löytyy auringonkukkapelto, jonka kukat ovat vapaasti poimittavissa. Pelto on kunnan ja vuokraviljelijän yhteistuumin kylvetty. – Auringonkukat kukkivat todella kauniina
Kategoria: Uutiset
Nyt koronarokotteen saa kotipaikasta riippumatta!
THL uutisoi koronarokotteiden saatavuuden olevan tällä hetkellä niin hyvä, että niin ensimmäisen kuin toisen pistoksenkin voi kukin hakea itselleen sopivimmasta rokotuspisteestä, kertoo hoito- ja hoivatyönjohtaja
Kunnanhallitus valitsee tulevana maanantaina liikelaitosten johtokunnan
Kunnanhallitus kokoontuu Lakeustalolla ensi maanantaina klo 13 alkaen. – Asialistalla on muun muassa liikelaitosten yhteisen johtokunnan jäsenten valinta. Lisäksi kokouksessa päätetään kunnan avustuslinjauksista yksityisteiden hankkeisiin,
Yhteisellä asialla: Suvi Korkatti
Limingan asioista päättää 35 valtuutettua, mutta keitä he ovat? Yhteisellä asialla -juttusarja esittelee ihmiset päätösten takaa. Olen Suvi Korkatti (kesk.), 40-vuotias ensimmäisen kauden valtuutettu Ojanperänkankaalta.
Limingassa Suomen alhaisin rokotekattavuus – rokotusaikoja tarjolla kuitenkin hyvin
THL:n tilastojen mukaan Limingassa on Suomen alhaisin rokotekattavuus. – Limingassa kaksi rokoteannosta saaneita on tällä hetkellä 33,7 prosenttia. Kempeleessä vastaava luku on 40,6 ja Tyrnävällä
Johtava lääkäri Sarajärvi: “Ei uusia tartuntaketjuja Liminkaan”
Vaikka uusia koronatartuntoja on kirjattu viime päivinä myös Liminkaan, ei uusia tartuntaketjuja ole havaittu, kertoo johtava lääkäri Pauliina Sarajärvi. – Kaikki uudet koronaan sairastuneet ovat
Varhaiskasvatuksen henkilöstön ilmoitusvelvollisuus
Elokuun alussa (1.8.2021) astui voimaan varhaiskasvatuslain muutos, jonka mukaan varhaiskasvatuksen henkilökunnalla on velvollisuus ilmoittaa havaitsemastaan epäkohdasta tai ilmeisen epäkohdan uhasta. Myös mitoituksesta poikkeamista koskevaa pykälää
Ilmoittautuminen HaLi-kerhoihin on nyt avattu!
Ilmoittautuminen HaLi – Harrastava Liminka -harrastuskerhohin on nyt avattu. Harrastuksiin ilmoittautuminen on auki 6.−12.9. Harrastuskerhoon ilmoittaudutaan täyttämällä koulukohtainen lomake. Harrastuksiin ilmoittautuminen on sitovaa. 1.−4.-luokkalaiset ilmoittautuvat
“Tilanne on rauhoittumassa” – johtava lääkäri muistuttaa maskien tärkeydestä ja hyvästä käsihygienista
Pohjois-Pohjanmaa on edelleen koronaepidemian kiihtymisvaiheessa. Pohjois-Pohjanmaalla 79,5 prosenttia yli 12-vuotiaista on saanut vähintään yhden koronarokotteen. Myös Limingassa on tällä viikolla todettu uusia koronatartuntoja, kertoo johtava
LimmiFest on täällä taas!
Välivuoden jälkeen Limingassa juhlitaan jälleen LimmiFestiä. Kyseessä on lasten ja nuorten kirjallisuuteen ja kuvitukseen keskittynyt koko perheen festivaali. Torstain ja perjantain pääpaino tapahtumissa on kouluilla,
Näytteenottokriteerit päivittyvät – kaksi koronarokotetta saaneet testiin vain poikkeustapauksissa
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on päivittänyt koronanäytteenoton kriteerit. Kriteerit otetaan käyttöön myös Limingassa 2.9.2021 alkaen. Oireisen potilaan näytteenotto Koronavirusinfektion oireita ovat kuume, yskä, hengenahdistus, nuha, kurkkukipu, lihaskivut,
Limmi Fest aiheuttaa poikkeuksia liikennejärjestelyihin
Kaiken kansan kirja- ja kuvituskarnevaali Limmi Fest alkaa huomenna 2.9. Tapahtuma on suunnattu pääasiassa lapsille ja nuorille, mutta varsinkin lauantain karnevaalipäivässä riittää koettavaa kaikenikäisille. Limmi
Kiinnostaako innostava työ pienten lasten parissa?
Nyt olisi mahdollisuus toimia perhepäivähoitajana omassa kodissasi tai vaikka päiväkodilla? Mikäli kiinnostuit, voit kysyä lisätietoja perhepäivähoidon ohjaajalta: Erja Laine p. 050 5978 553, erja.laine@liminka.fi
Liikuntatilojen ja paikkojen hinnasto 1.9.2021 alkaen
Liikuntatilojen ja -paikkojen uusi hinnasto tulee voimaan 1.9.2021 alkaen. Hinnasto on luettavissa tarkemmin tästä linkistä.
Aapin päiväkodissa koronatartunta
Aapin päiväkodissa on todettu koronatartunta 28.8.2021, jonka vuoksi 46 lasta ja työntekijää on asetettu kymmenen vuorokautta kestävään karanteeniin. Altistuminen on tapahtunut päiväkodissa 24.-27.8.2021 välisenä aikana.
Lähiruokaviikko starttaa Limingassa: “Valmistamme suurimman osan tuotteistamme itse omassa keittiössämme”
Limingan kunnassa vietetään lähiruokaviikkoa 30.8.2021 – 3.9.2021. Jotta voimme taata laadukkaan ruuan, suosimme paikallisia raaka-aineita, kertoo liikelaitosjohtaja Tanja Koski. – Keittiömme perunat, osa lihoista, kalat
Trendi Limingan koronatapauksissa nouseva: “Ellei uusia ketjuja synny, tartunnat pikkuhiljaa hiipuvat”
– Meillä on tällä hetkellä altistuskaranteenissa noin 130 kuntalaista ja eristyksessä 22 koronapositiivista henkilöä. Trendi on ollut selvästi nouseva, kertoo johtava lääkäri Pauliina Sarajärvi. Sarajärven
Ruuhkaa koronanäytteiden otossa – näytteen voi antaa maksutta myös kaupungissa
– Pyrimme vastaamaan koronapuheluihin saman päivän aikana. Olemme tehostaneet näytteenottokapasiteettia yhteistyössä Pihlajalinnan kanssa. Lisäksi näytteenottoaikoja on avoinna NordLab-ajanvarauksessa, kertoo palveluesimies Outi Kokko. Limingan kunnan koronatestiin
Liikunnallista tekemistä tarjolla: Ohjattua kuntosalitreeniä, uimahallireissuja sekä pyörätuolitanssia
Ikäihmisten ohjattu kuntosaliryhmä Aloittelevien ikäihmisten ohjattu kuntosaliryhmä Limingan liikuntahallin kuntosalilla perjantaisin 27.8. alkaen klo 8.30-9.30. Huomaathan että ryhmä ei kokoonnu yo-kirjoitusten aikaan 17.9 ja 24.9. Viikoittaiset
Ikäihmisten arkikuntoutuminen – ilmoittaudu mukaan!
Tarkoitettu yli 70-vuotiaille ikäihmisille, jotka eivät ole säännöllisten palveluiden piirissä ja asuvat Lakeuden kunnissa (Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos). Tavoitteena on vahvistaa ikäihmisten sosiaalista, psyykkistä