Punainen maalipensseli lautaseinällä.

Kesätyötä yseille!

Limingan kunta ja 4H-yhdistys mahdollistavat yhdessä yhden ikäluokan kesätyömahdollisuuden. Tänä vuonna kyseessä ovat 2005 syntyneet nuoret. Kesätyön saamiseen on kolme vaihtoehtoa:

  • kesäseteli yritykseen (yritykset, järjestöt, yhdistykset ja seurat)
  • kunnan kesätyöpaikat
  • 4H kesäyrittäjyys, jossa nuori perustaa oman yrityksen

Limingan kunnan nuorisopalvelupäällikkö Mika Nieminen kertoo, että kesätyössä nuori tekee kahden viikon työjakson, jossa hänelle maksetaan 60 tunnin työstä.

– Kesätyösetelin päivittyvästä hinnasta ja muista uudistuksista johtuen kunnan nettisivujen kesätyösivusto on ollut päivityksen alla, mutta on pian taas toiminnassa.

Tulevaa kesätyötä ajatellen 4H-yhdistys organisoi Niemisen mukaan kunnan kaikille yhdeksäsluokkalaisille Ajokortti työelämään -koulutuksen. Siinä perehdytään muun muassa työnhakuun, työntekijävelvoitteisiin ja käydään läpi kunnan kesätyömahdollisuuksia.

– Kesäsetelillä voi jo kysellä työpaikkoja ja maaliskuun alusta on kunnan kesätyöpaikat haettavissa kunnan nettisivujen kautta.

Kesätyösetelistä sekä muista kesätyöhön liittyvistä mahdollisuuksista Limingassa tiedotetaan pian lisää kunnan nettisivuilla ja some-kanavissa.