Valokuvassa suokukko kävelee kosteikolla siivet levällään.

Koululaisten lintuvisa Liminganlahden luontokeskuksella 24.4.

Liminganlahden ystävät ry järjestää yhdessä Liminganlahden ja Tupoksen koulujen, Limingan kunnan sekä Limingan seudun riistanhoitoyhdistyksen kanssa Liminganlahden lintuvisan peruskoululaisille. Lintuvisassa tunnistetaan lintulajeja kansainvälisesti tunnetun lintukuvaaja Jari Peltomäen upeista kuvista. Materiaali harjoitteluun löytyy Birdlifen nettisivuilta.

Koulut karsivat edustajansa finaaliin parhaaksi katsomallaan tavalla. Jokainen koulu voi ilmoittaa finaaliin viisi osallistujaa sarjaa kohden. Kouluista valituille visailijoille pidetään finaali Liminganlahden luontokeskuksessa perjantaina 24.4. kello 9 alkaen. Finaali kisataan pudotuspeliperiaatteella. Lintuvisassa on kolme sarjaa: A-sarja 1.–3. -luokkalaisille, B-sarja 5.–6. -luokkalaisille ja C-sarja 7.–9.-luokkalaisille. Kaikki finaaliin päässeet palkitaan, sarjojen kolme parasta palkitaan erityispalkinnoin ja sarjojen voittajat 100 euron stipendillä.

Lintuvisaan ilmoittaudutaan viimeistään maanantaina 13.4. Google Forms -lomakkeen kautta.

Päivän aikana Liminganlahden luontokeskuksella järjestetään oppilaille muun muassa makkaranpaistoa opastettuja käyntejä lintutornille sekä opastettu tutustuminen Luontokeskuksen näyttelyyn.

Lisätietoja:

Eero Lumme eero.lumme@edu.liminka.fi 050 3182 031
Tiina Puonti tiina.puonti@edu.liminka.fi  050 3181 926