Lakeustalon kolmannessa kerroksessa sijaitsevasta kunnan infopisteestä luovutaan pysyvästi. Infopiste on viimeisen kerran avoinna torstaina 25. kesäkuuta.
Infopiste on tähän asti palvellut kuntalaisia maanantaista torstaihin, mutta asiointi siellä on ollut pitkään erittäin vähäistä. Kuntalaisten asiointi on siirtynyt sähköisiin kanaviin, ja yhä useampi asiakas sopii tapaamisesta etukäteen. Lisäksi sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtyminen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle (Pohde) on vähentänyt asiointia kunnanvirastolla.
Infopisteen aukioloaikoja supistettiin edellisen kerran vuoden 2025 alussa, jolloin asiointimäärien todettiin jo laskeneen. Kehitys on jatkunut samansuuntaisena noin puolentoista vuoden ajan, minkä vuoksi infopisteestä luovutaan nyt kokonaan.
– Asiointi kunnanvirastolla jatkuu edelleen. Kuntalaisia palvellaan ensisijaisesti ennalta sovituissa tapaamisissa, mutta myös asiointi paikan päällä ilman ajanvarausta on mahdollista, avaa hallintojohtaja Päivi Keltanen.
Ajan voi varata ottamalla yhteyttä asiaa hoitavaan kunnan työntekijään puhelimitse tai sähköpostitse. Kunnanviraston rappukäytävään ja ala-aulaan asennetaan ovikellot, joita soittamalla kuntalainen voi ilmoittaa saapumisestaan. Ajan varaaminen ennakkoon on aina suositeltavaa, mutta kuntalainen voidaan ottaa vastaan myös ovikelloa soittamalla ilman ennakkoon sovittua tapaamista.
Juhannuksena poikkeava aukioloaika – kesän aikana toiminnoissa keskeytyksiä
Kunnanvirasto on suljettu juhannusaattona, 19. kesäkuuta sekä juhannusaattoa edeltävänä torstaina, 18. kesäkuuta. Keskiviikkona 17. kesäkuuta virasto on avoinna normaalisti.
Suurin osa kunnanviraston henkilöstöstä lomailee heinäkuussa, ja virasto onkin suljettu 29.6.–2.8. välisenä aikana. Sinä aikana kuulutukset ja muut kiireelliset asiat ovat nähtävillä kunnan nettisivuilla.
Viimeistään 19.6.2026 jätetyt täydelliset rakentamislupahakemukset ehditään käsitellä ennen kesälomia. Sähköinen asiointikanava Lupapiste on käytössä normaalisti. Lupakäsittely jatkuu 27.7.2026.
Pakolliset ja kiireelliset aloituskokoukset, katselmukset sekä rakennuspaikan merkkaukset pyritään suorittamaan, mutta näistä pyydetään sopimaan etukäteen tarkastusrakennusmestari Markus Vappulan kanssa 24.6.2026 mennessä.
Kirjaston asiointipisteellä hoituvat monet asiat

Kirjaston palvelut kattavat myös paljon muuta kuin perinteiset kirjojen lainaukset ja palautukset sekä lehtisalin. Tiloissa on esimerkiksi esillä vaihtuvia taidenäyttelyitä ja yläkerran kokoustilasta löytyy sähköpiano, jota voi varata soittoharjoituksiin. Limingan kirjastolla on myös Virkutin-näyttö, jonka avulla voi suorittaa muun muassa itsenäisiä lihaskuntoharjoituksia.
Limingan kirjaston asiointipiste palvelee kuntalaisia muun muassa avantouintirannekkeiden ja kuntosalien fyysisen tunnisteen noutopisteenä. Molemmat hankinnat voi tarvittaessa myös maksaa kirjaston tiskillä, joskin maksun suoritusta suositellaan sähköisessä Asio-palvelussa.
Kirjastot ovat kesän aikana avoinna seuraavasti:
Tupoksen kirjasto
- to 18.6. klo 9–16, pe 19.6. suljettu
- Omatoimikirjasto klo 9–21
- 26.6.–9.8. kirjasto suljettu, ei omatoimikirjastoa
Limingan kirjasto
- to 18.6. klo 10–16
- pe 19.6. suljettu
- 22.6.–7.8. kesäaukiolo ma-pe 10–16
- Omatoimikirjasto joka päivä klo 9–21
Lisätietoja
Lupapisteen sivut
Markus Vappula, p. 040 156 2692, markus.vappula@liminka.fi
