Limingan kunnanhallitus kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 13.4.2026. Kokouksessa käsitellään muun muassa vuosille 2026–2030 laadittua liikkumisohjelmaa. Ohjelmassa linjataan Limingan kunnan keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet liikkumattomuuden vähentämiseksi, liikunnan lisäämiseksi ja yhdenvertaisten liikkumismahdollisuuksien parantamiseksi.
– Liikkumisohjelma tukee kuntastrategiaa ja hyvinvointisuunnitelmaa, ja sen avulla vahvistetaan kunnan hyvinvointityötä. Ohjelman valmistelu käynnistyi syksyllä 2025 poikkihallinnollisessa työryhmässä, ja siihen on sisältynyt osallisuustilaisuuksia sekä kyselyitä, kertoo liikuntapalvelupäällikkö Janne Laamanen.
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta on jo käsitellyt ohjelmaa ja esittää sen hyväksymistä kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle.
Kunnanhallitus päättää myös rakennustarkastajan viran täyttämisen jatkotoimista. Hakuaikana 17.3.–6.4.2026 virkaa haki 23 henkilöä.
Tutustu esityslistaan Dynasty-palvelussa.
