Limingan kunnanhallitus kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 13. lokakuuta. Asialistalla on tuolloin muun muassa Ruutikankaan-Liminganlahden osayleiskaava, joka on edennyt hyväksymisvaiheeseen. Kaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä 18.3.2025–30.4.2025 välisen ajan, ja ehdotusvaiheen jälkeen kaavakarttaan on tehty joitain muutoksia.
– Esimerkiksi Keltun alueen uutta asemakaavoitettavaksi varattua aluetta on supistettu kunnalle tomitetun viitasammakkohavainnon pohjalta, ja aluetta on vastaavasti kasvatettu Hirvelän alueella. Yksityisiä maanomistajia on kuultu hyväksymisvaiheessa erikseen heihin kohdistuvista muutoksista, kertoo kunnanarkkitehti Aatu Jämsä.
Lisäksi kunnanhallitus päättää, ketkä sivistysjohtajan virkaa hakeneista kutsutaan haastatteluun. Virka oli haettavana 10.9–5.10.2025, ja määräaikaan mennessä saapui 24 hakemusta.
Tutustu esityslistaan tästä linkistä.
