Limingan kunnanhallitus kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 17. marraskuuta. Asialistalla on tuolloin muun muassa ydinkeskustan asemakaavamuutos, joka on edennyt hyväksymisvaiheeseen. Asemakaavamuutos on tarpeen kaksoisraiteen rakentamisen vuoksi. Kaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä 20.5.2025–26.6.2025 välisen ajan, ja lisäksi on pidetty yleisötilaisuus Lakeustalolla 4.6.2025
– Maanomistajan kanssa aiemmin sovitun mukaisesti Jaakolantien ja Lumijoentien väliset alueet jätetään hyväksymisvaiheessa hyväksymättä. Näiltä osin voimassa oleva, vuonna 1990 vahvistettu asemakaava jää voimaan, kertoo kunnanarkkitehti Aatu Jämsä.
Kaava etenee hallituksen käsittelyn jälkeen vielä valtuuston päätettäväksi 8. joulukuuta.
Lisäksi hallitus suorittaa sivistysjohtajan virkavaalin. Virka oli haettavana lokakuussa ja määräaikaan mennessä saapui yhteensä 40 hakemusta.
Tutustu esityslistaan tästä linkistä.
