Kokouskuva Liminka-logolla

Kunnanhallitus käsitteli Emäntäkoulun alueen asemakaavamuutosta

Kunnanhallitus kokoontui vuoden ensimmäisen kerran maanantaina 27. tammikuuta. Asialistalla oli muun muassa Emäntäkoulun alueen asemakaavamuutos.

– Asemakaavan muutoksen taustalla on tavoite luoda Kasitien ja Lumijoentien liittymän ympäristöön houkutteleva ja elinvoimainen alue, johon on mahdollista sijoittaa palveluita monipuolisesti. Samalla on pyritty parantamaan alueen liikenneturvallisuutta ja saavutettavuutta, kertoo kunnanarkkitehti Aatu Jämsä.

Kunnanhallitus  päätti asettaa kaavaluonnoksen nähtäville mielipiteitä ja lausuntoja varten. Kaavaluonnos julkaistaan Limingan kunnan nettisivuilla 28. tammikuuta ja on nähtävillä 3. maaliskuuta saakka. Aiheesta järjestetään myös yleisötilaisuus 17. helmikuuta klo 17–19 Lakeustalolla.

Kunnanhallitus nimesi Pohjois-Pohjanmaan kyläneuvostoon kunnan edustajaksi kirjasto- ja kulttuurikulttuurijohtaja Janne Nevalan ja varaedustajaksi henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja Eliisa Tornbergin. Kyläneuvoston kyläjäseneksi kunnanhallitus nimesi Teemu Sanaksenahon ja varajäseneksi Hanna Poropudaksen.

Tutustu esityslistaan tästä linkistä. Esityslista päivittyy pöytäkirjaksi tarkistuksen jälkeen.