Limingan kunnanhallitus kokoontuu viimeisen kerran tälle vuotta maanantaina 15. joulukuuta. Vuoden aikana hallitus on kokoontunut yhteensä 20 kertaa, joista 12 on ollut uuden kunnanvaltuuston aikana. Asialistalla on maanantaina ennen joulutauon alkamista muun muassa liikuntapalveluiden liikuntatilojen ja -paikkojen varaushinnaston päivittäminen.
– Muutos liittyy arvonlisäverokantoihin 1.1.2026 alkaen tulevasta muutoksesta, jossa verokanta putoaa 14 prosentista 13,5 prosenttiin. Samalla hintoihin on tehty maltillisia muutoksia, kertoo liikutapalvelupäällikkö Janne Laamanen.
Joulutauon jälkeen seuraava kunnanhallituksen kokous pidetään 19. tammikuuta.
Tutustu esityslistaan Dynasty-tietopalvelussa.
