Tässä juttusarjassa tutustutaan Limingan kunnassa työskenteleviin eri alan ammattilaisiin. Työntekijäesittelyt ovat mukana Limingan neljä kertaa vuodessa ilmestyvässä kuntatiedotteessa, ja nämä samat esittelyt julkaistaan myös kunnan nettisivuilla. Tässä osassa esittelyssä on kunnan sivistysjohtaja.
Lucina Hänninen

Kuka olet?
– Olen Lucina Hänninen ja aloitin vuoden alussa sivistysjohtajana. Asun Muhoksen Päivärinteellä ja perheeseemme kuuluu yhteensä 7 lasta, joista nuorimmainen vielä asustaa kotosalla. Perheen pikkuväkeä edustaa yksivuotias villakoirapoika Laku.
– Olen opiskellut kieltenopettajaksi, mutta työskennellyt opetuksen hallinnon ja johtamisen tehtävissä jo pitkään: rehtorina, aluerehtorina ja opetuspäällikkönä Pudasjärvellä ja Oulussa sekä sivistysjohtajana Raahessa ja Kajaanissa. Viimeiset 2,5 vuotta olen toiminut perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen yksikön päällikkönä Opetushallituksessa.
Mitä työtehtäviisi kuuluu?
– Vastaan Limingassa sivistystoimialasta, johon kuuluu varhaiskasvatus, perusopetus, lukio sekä musiikkiopisto. Teen työtä yhdessä esihenkilöiden kanssa ja vastaan koko toimialan toiminnasta sekä kehittämisestä. Työssäni korostuvat sekä palveluiden järjestäminen että niiden laadun varmistaminen, taloudellisesti ja toiminnallisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Minulle on tärkeää lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja oppimisen edistäminen ja merkityksellisen arjen luominen.
Mikä on parasta työssäsi?
– Ihan parasta on tehdä työtä osaavien ja mukavien ihmisten kanssa. Työ on monipuolista ja vaihtelevaa. On ollut ilo palata kuntatyön pariin ja kehittämään arjen asioita yhdessä. Uuteen ympäristöön ja uusiin ihmisiin tutustuminen Limingassa on alkanut ihan mahtavasti, olen viihtynyt tosi hyvin!
Miten rentoudut?
– Perhe ja ystävät ovat minulle tosi tärkeitä, ja haluan viettää aikaa läheisten ihmisten kanssa. Vapaa-aikana myös luen, teen käsitöitä tai harrastan kulttuuria. Tykkään myös käydä mökillä meren rannalla Raahessa, retkeillä luonnossa sekä matkustaa uusiin paikkoihin.
