Prinsessoja leikkivät lapset pöydän ääressä.

Leikit lentoon Limingassa: Pienten pedagogiikkaa Linnukan ja Katrin päiväkodeissa

Limingan kunnan varhaiskasvatuksessa on panostettu kuluvalla toimintakaudella erityisesti tuettuun leikkiin ja leikkiympäristöjen luomiseen yhdessä lasten kanssa. Leikkiessä lapsi oppii uutta, kertaa jo opittua, harjoittelee sosiaalisia taitoja, kehittää motoriikkaa ja sanavarastoa. Leikki on varhaiskasvatuksen ydin, sen supervoima! Näitä upeita leikkipaikkoja esitellään tässä tiistaisin ilmestyvässä juttusarjassa Leikit lentoon Limingassa.

Leikillä on suuri merkitys oppimisen tukena. Leikin avulla opetellaan paljon sosiaalisia taitoja, toisten huomioon ottamista, anteeksi pyytämistä, pettymyksien sietoa, vuoron odottamista ja lelujen jakamista, värejä ja numeroita. Leikkiessä voidaan opetella esimerkiksi nuken avulla kehon osia. Pienillä lapsilla leikki on hyvin kokonaisvaltaista ja siinä harjoitellaan itsessään monia taitoja kuin huomaamatta. Esimerkiksi kotileikissä pieni lapsi kehittää karkeamotorisia taitoja, kun opettelee nousemaan tuolille ja hienomotorisia taitoja, kun syöttää nukkea lusikalla.

Kielellistä oppimista tapahtuu myös leikin lomassa laulamalla. Leikkiin sopivia lauluja voivat olla vaikkapa tuutulaulut nukkevauvalle tai ruokalaulut keittiöleikissä. Lelujen keräämisen ja siivoamisen yhteydessä voidaan leikkiä jatkaa: autot voi ajaa parkkiin, vauvat laitetaan laatikkoon nukkumaan, leluja lasketaan, kerätään tietyn väriset lelut ensin ja niin edelleen.

Roolileikit innostavat

Alle 3-vuotiaiden Himpuloiden ryhmässä Katrin päiväkodilla leikki on tärkeintä ja sille annetaan aikaa – niinpä joskus esimerkiksi yhteinen lauluhetki voikin olla osa leikkiä. Pienten kanssa leikkiminen vaatii aikuiselta aitoa läsnäoloa ja toisaalta se on hyvä hetki aikuisella havainnoida lapsia. Pienten lasten leikki on luonteeltaan lyhytkestoista, joten he tarvitsevat aikuisen tukea leikkiin rauhoittumisessa ja sen rikastuttamisessa. Leikkiä voi rikastuttaa esimerkiksi vaihtelemalla leikkivälineitä ja -tiloja. Leikkivälineiden vaihdosta huolimatta Himpuloiden ryhmän lasten hittileikki on ollut kotileikki!

Linnukan päiväkodissakin leikkialueita on rakennettu lasten toiveiden ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. Linnukassa lapset eri ryhmissä ovat erityisen innostuneita erilaisista roolileikeistä.

Esimerkiksi Hanhirimmen ryhmässä leikkiympäristön idea lähti liikkeelle siitä, kun yhdessä pohdittiin millainen leikki voisi syntyä leikkilaivan ympärille. Pojat innostuvat merirosvoleikistä. Varastosta löytyi merirosvoasusteita ja yhdessä mietittiin mitä kuvia tulostettiin leikin koristeiksi.

– Hai pitää olla, ja kartta. Aarteen rastikin! Oiva Päivärinta kertoi ideoitaan.

Laivaan askarreltiin ankkuri, aarrearkku, kaukoputkia tähyilemiseen ja tokihan laivasta pitää tykkikin löytyä. Merirosvolaivassa leikitään mielellään isollakin porukalla ja laivaleikki onkin oikein loistava kehittämään lasten leikkitaitoja kavereiden kanssa. Tässä leikissä opetellaan myös oman vuoron odottamista, kun jokainen haluaa vuorollaan ohjata laivaa.

Teatteri- ja kauppaleikit kehittävät erilaisia taitoja

Tikankolon ryhmässä teatterileikki houkuttelee lapsia käyttämään mielikuvitusta ja luovuutta. Teatterileikkiin saavat osallistua kaikki. Se, että saa olla leikissä mitä vaan, tuo hiljaisempienkin äänet esille ja eritasoiset leikkijät pääsevät mielekkäästi osaksi ryhmää. Tarjolla on erilaisia rooliasuja, jotka rikastuttavat leikkiä ja usein valitut roolit ohjaavat teatterileikin kulkua. Aikuinen voi tukea leikkiä esimerkiksi auttamalla roolivalinnassa tai vaikkapa lisäämällä rekvisiittaa; muun muassa aiemmin suosiossa ollut kampaamoleikki yhdistetään osaksi teatterileikkiä lasten toiveesta.

Tilhentuvan alle 3-vuotiaiden ryhmässä ollaan otettu uudet leikkialueet innolla vastaan. Kauppaleikissä vaihdellaan myyjän ja ostajan vuoroja ja lasketaan yhdessä aikuisten kanssa tavaroiden määriä. Kauppaleikki itsessään edistää motoristen taitojen sekä kaveritaitojen kehitystä, mutta tukee myös matemaattista hahmottamista. Lisäksi Tilhentuvassa tykätään kirjastonurkkauksesta, jossa muumiteltassa on mukava istua tyynylle ja lukea kirjoja.

Lapsi lukee kirjaa muumitalon muotoisessa teltassa.

Nalleneuvolassa on vastaanotto avoinna ja tohtori valmiina auttamaan. Tänään Seemi Hiitola saa hoidettavakseen nallen.

– Nallella on monta laastaria, paljon pipejä. Seemi tahtoo auttaa, Hiitola juttelee nallelle.

Tarkkojen tutkimusten jälkeen hoidoksi valikoituu hyväksi havaittu rokote ja mustikkakeitto. Nalle varmasti paranee nopeasti näin kattavalla hoidolla.

Lapset leikkivät neuvolaa nallelelun kanssa.

Myös Hulivilien ryhmässä Katrin päiväkodilla on kokeiltu nalleneuvolaleikkiä. Pehmolelujen neuvola rakennettiin saliin, koska sinne oli tilaa rakentaa odotusaula, vastaanottohuone ja käyttää patjoja sekä pöytiä apuna tilan rakentamiseen.

Rooleja leikissä olivat neuvolan hoitaja ja pehmolelujen huoltajat. Leikkivälineet oli kerätty siististi lelulaatikkoon, josta lapset saivat järjestellä ne neuvolan vastaanotolle. Neuvolan hoitajalle oli päälle puettavaksi valkoinen lääkärin takki ja käytössään lääkärin laukku tutkimusvälineille.

Arki ja sadunomaiset mielikuvitusmaailmat inspiroivat leikkiympäristöjä ja niiden sisältöä. Kaupassa voi hyvin nähdä vilahtavan niin kruunupäisen prinsessan kuin hurjan merirosvon, sillä leikissä kaikki on mahdollista!