fbpx
Nainen tekee lumienkeliä ja koira katsoo vierestä.

Limingan elämänkaaren mukainen hyvinvointisuunnitelma on julkaistu!

Limingan kunnanvaltuusto hyväksyi hyvinvointisuunnitelman vuoden 2022 viimeisessä kokouksessaan joulukuussa. Elämänkaaren mukaisesti rakentuvaa hyvinvointisuunnitelmaa on työstetty vuosi. Hyvinvointisuunnitelmatyön vastaavana viranhaltijana toiminut sivistysjohtaja Päivi Mäki taustoittaa prosessia.

– Jo ensimmäisessä kokouksessa syntyi ajatus elämänkaaren mukaisesta hyvinvointisuunnitelmasta ja ryhmän jakautumisesta kolmeen alatyöryhmään.

Kunnan strategiset suunnitelmat, kuten kuntastrategia, sähköinen hyvinvointikertomus, opetussuunnitelmat, kansallinen lapsistrategia, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmat, lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelma, ovat toimineet hyvinvointisuunnitelmien perustana.

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman valmistelusta ovat vastanneet luottamushenkilöt Matti Kahilakoski, Arja Porkka, Kauko Simuna, nuorisopalvelupäällikkö Mika Nieminen ja sivistysjohtaja Päivi Mäki. Kati Saarijärvi on toiminut Kauko Simunan varajäsenenä ryhmässä.

Alatyöryhmissä on ollut mukana myös ikäryhmän asiantuntijoita. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmatyöryhmän työskentelyyn ovat osallistuneet nuorisovaltuuston jäsenet Varpu Savolainen Limingan lukiosta ja Maria Putula turvallisuusalan oppilaitoksesta.

– Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman osalta on pidetty laajempi työpaja, johon osallistui kunnan sote- ja oppilashuoltohenkilökuntaa sekä etsivän nuorisotyön ja perhekeskuksen asiantuntijoita, Mäki kertoo.

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laadinnan perusteena on lastensuojelulain § 12.  Sen mukaan kunnan on laadittava lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi kunnan toimintaa koskeva suunnitelma, joka hyväksytään kunnanvaltuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa.

– Lasten ja nuorten osalta keskeisiksi tavoitteiksi nousivat lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen osana hyvinvointia, vanhempien ja perheiden tuentarpeisiin vastaaminen sekä lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. Nuorten aikuisten osalta hyvinvointisuunnitelmassa keskitytään työpajanuoriin ja etsivän nuorisotyön asiakkaisiin, Mäki tiivistää.

Työikäisten ja ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelmat

Työikäisten hyvinvointisuunnitelman ovat työstäneet luottamushenkilöt Samuli Junttila, Ritva Laitinen, Leena Lehto ja liikuntapalvelupäällikkö Janne Laamanen.

– Työikäisten hyvinvoinnin tavoitteissa korostuu hyvinvointia edistävien elintapojen tukeminen, työikäisille tarjottavien hyvinvointia tukevien palvelujen saatavuus sekä työelämän ulkopuolella olevien hyvinvoinnin tukeminen, kertoo Laamanen.

Ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelman ovat laatineet luottamushenkilöt Monika Kangas-Siira, Terho Lipsonen, Maria-Liisa Mutanen, kirjasto- ja kulttuurijohtaja Janne Nevala sekä hoito- ja hoivatyön johtaja Riitta Ruottinen.

Vanhus- ja vammaisneuvoston jäsenten näkemyksiä on kuultu ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelmaa laadittaessa.

– Myös vanhuspalvelulaki velvoittaa kuntaa laatimaan suunnitelman ikääntyvän väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi tehtävien toimenpiteiden osalta, listaa työryhmän puheenjohtaja  Mutanen.

Ikääntyvien kohdalla keskiössä on kotona asumisen mahdollistaminen, yksinäisyyden lievittäminen sekä osallisuuden ja yhteisöllisyyden tukeminen.

Miten tavoitteisiin pääsemistä mitataan?

Hyvinvointisuunnitelman tavoitteiden todentamiseksi on tärkeää valita sopivia mittareita.  Valitettavasti mittareita on saatavissa vaihtelevasti eri ikäryhmille.

– Vähiten mittaritietoa on saatavissa työikäisistä kuntalaisista, harmittelee liikuntapalvelupäällikkö Laamanen.

Parhaiten mittaritietoa on saatavissa lasten ja nuorten ikäryhmästä: THL:n kouluterveyskysely, Lapsiystävällinen kunta -indikaattorit, MoVe-kyselyt ja muut valtakunnalliset mittarit. Lisäksi kunnan omasta oppilashallinto-ohjelmasta saadaan tietoa muun muassa koululaisten poissaoloista ja erityisen tuen päätöksistä.

Alatyöryhmien vastuuviranhaltijat ovat esitelleet hyvinvointisuunnitelmaa syksyn aikana kunnanhallituksen kokouksessa ja omissa vastuualuetiimeissään.

– Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa on kommentoitu LNP-tiimissä, joka toimii kunnan monialaisena työryhmänä lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittämisessä. Lisäksi on kuultu oppilashuollon työntekijöiden näkemyksiä suunnitelmasta.

Vanhus- ja vammaisneuvostossa on kommentoitu ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelmaa. Alatyöryhmät ovat matkan varrella kokoontuneet yhteen kommentoimaan toistensa työtä, samalla prosessin etenemistä suunnitellen.

– Tässä työryhmässä on ollut oikein mukavaa toimia, totesi pitkän linjan luottamushenkilö Lipsonen, kun hyvinvointisuunnitelma oli esitelty kunnanvaltuustossa päätöksentekoa varten.

Hyvinvointisuunnitelma on koostettu yhtenäiseksi asiakirjaksi. Asiakirjaan voit tutustua tästä linkistä.