Heikki Sarvela -salissa oli maanantaina aistittavissa iloinen jälleennäkemisen tunnelma, kun Limingan Kamarisoiton muusikot kerääntyivät koolle ja aloittivat harjoitukset perjantaina alkavaa festivaalia varten. Neljän konsertin kokonaisuudesta koostuva festivaali järjestetään tänä vuonna kolmatta kertaa. Uutuutena on tällä kertaa mukana uusi tapahtumapaikka, sillä avajaiskonsertti ”Nuoruuden paloa” järjestetään Limingan kirkossa.
Limingan Kamarisoiton viulisti Anna-Maija Hirvonen ja sellisti Beata Antikainen kertovat odottavansa festivaalia innolla. Baijerin valtionoopperassa orkesterimuusikkona toimiva Hirvonen on ollut mukana Limingan Kamarisoiton muusikoissa festivaalin alusta, vuodesta 2023 alkaen. Helsingin kaupunginorkesterin toisena soolosellistinä toimiva Antikainen puolestaan liittyi soittajistoon viime vuonna.
Tapahtumaa edeltävät päivät sujuvat heillä tiukasti harjoitusten parissa. Hirvosen ja Antikaisen mukaan Limingan Kamarisoittoon liittyy aivan ainutlaatuinen tunnelma. Oman säväyksensä siihen antaa myös Limingan rauhallinen miljöö, josta Münchenissa asuva Hirvonen ja Helsingissä asuva Antikainen kertovat nauttivansa. Molempien naisten juuret ovat Oulussa; Beata on asunut Oulussa varhaislapsuutensa ja Hirvonen puolestaan on Madetojan musiikkilukion kasvatti.
– Limingan Kamarisoiton porukka on aivan erityinen – sekä henkilökemiat että soitto sujuvat hyvin yhteen. Tapahtuma on myös hyvin järjestetty, kertoo Hirvonen.
– On mukavaa, kun pääsee soittamaan kavereiden kanssa. Ihmiset ja yhteishenki saivat minut lähtemään mukaan tapahtumaan uudelleen, lisää Antikainen.
Myös Limingan kamarisoiton taiteellinen johtaja Krista Rosenberg kiittelee muusikoiden yhteishenkeä.
– Oli todella mahtavaa käynnistää Mendelssohnin okteton harjoitukset näin oululaispainoitteisen soittajiston kesken. Nauru raikasi heti ja mielestäni oululaisia positiivisesti leimaava välitön ja aito kanssakäyminen teki tämän kokoonpanon ensikohtaamisesta ihanan luontevaa ja rentoa.

Limingan Kamarisoitto 13.–15.6.
Ohjelmisto:
- Nuoruuden paloa, perjantai 13.6. klo 18, Limingan kirkko
- Forelli, lauantai 14.6. klo 14, Heikki Sarvela-sali
- Danzas Latinas, lauantai 14.6. klo 20, Heikki Sarvela-sali
- Onnelliset, sunnuntai 15.6. klo 15, Heikki Sarvela-sali
Liput Limingan Kamarisoittoon voi hankkia Tiketistä tai Limingan kirjastolta. Lippuja myydään ovelta tuntia ennen esitysten alkua Limingan kirkossa ja Heikki Sarvela -salissa. Peruslippu maksaa 25 euroa. Opiskelijoille, eläkeläisille, työttömille ja varussotilaille lippu maksaa puolestaan 20 euroa. Lasten- ja nuortenlipun hinta on 15 euroa – ikäraja tässä lipputyypissä on 19 vuotta.
Lisätietoa tapahtumasta löytyy Limingan nettisivuilta sekä Limingan Kamarisoiton omilta nettisivuilta.
Artikkelikuvan muusikot vasemmalta oikealle: Krista Rosenberg, Anna-Maija Hirvonen, Johanna Korhonen ja Laura Kangas.
