Häräntappoase kesäteatteri Abrahamin kulttuuripuistossa

Menovinkkejä Limingan kesään

Kunnanvirasto hiljenee heinäkuuksi, mutta Limingan kesä on täynnä tekemistä kulttuurinnälkäisille. Tässä muutama menovinkki heinä-elokuulle!

Häräntappoase palaa juurilleen

Heinäkuun 10. päivä ensi-iltansa saa nuoruuden energiaa pursuava Häräntappoase -musiikkinäytelmä. Liminkalaissyntyisen Anna-Leena Härkösen 17-vuotiaana kirjoittama klassikkoromaani kertoo Vaasasta vastahakoisesti Torvenkylään heinätöihin lähtevästä Aapo ”Allu” Korvasta sekä paikallisista nuorista, joihin kuuluvat muun muassa Allun pikkuserkku Pasi Rutanen, Kempeleen Kirsti sekä tietenkin Kerttu Hurme, joka sekoittaa vakautuneenkin kaupunkilaiskollin pään. Näytelmän ovat tuoneet juurilleen ohjaaja Aapo Salonen, dramatisoinnista ja sanoituksesta vastaava Nina Erjossaari, sävellyksestä vastaava Peltokurki-duo Anna Peltomaa ja Emma Kurkinen, tuottaja Hiski Toikkanen sekä lahjakas näyttelijäkaarti.

Häräntappoaseen liput ovat myynnissä Tiketin verkkosivuilla, minkä lisäksi jokaiseen näytökseen on varattu ovelle 50 lipun erä. Pääsylippu maksaa etukäteen ostettuna 16,50 euroa ja ovelta 20 euroa. Ruuhkien välttämiseksi ovella suositellaan korttimaksua. Näytelmän ikäraja on 13 vuotta. Näytöksen kesto on väliaikoineen hieman reilu kaksi tuntia ja väliajalla on mahdollista nauttia pieniä virvokkeita.

– Väliaikatarjoilut voi tilata myös etukäteen lähettämällä sähköpostia Go Arcticille osoitteeseen info@goarctic.fi. Suosittelemme ottamaan vinkistä vaarin, sillä se takaa tarjoilujen sujuvuuden. Tarjolla on ainakin kahvia, pientä suolaista ja makeaa, virvoitusjuomia sekä mietoja alkoholijuomia, kertoo Go Arcticin liiketoimintajohtaja Sipe Åqvist.

Pop up -liikennepuistot

Ensimmäinen pop up -liikennepuistotapahtuma järjestettiin 19. kesäkuuta Ojanperän koululla. Tapahtumassa oli mahdollista tutustua liikennesääntöihin sekä perehtyä erilaisiin liikennemerkkeihin kiertämällä ajorataa omalla pyörällä, skuutilla tai lainattavilla polkuautoilla. Liikennepuiston ehdottomasti paras osuus oli kuitenkin monen paikalla vierailleen lapsen mielestä Maltin ja Valtin esiintyminen. Tapahtumassa vieraili kesälauantain aikana arviolta noin 350 henkilöä.

Pop up -liikennepuisto järjestetään seuraavan kerran 7. elokuuta klo 10-14 Ojanperän koululla. Valitettavasti 21.8. Tupoksessa järjestettäväksi suunniteltu tapahtuma joudutaan perumaan.

– Pop up-liikennepuisto oli oikein onnistunut ja tykätty kokeilu. Katseet on tässä asiassa jo suunnattu kohti ensi kesää ja suunnittelemme parhaillaan, miten liikennepuistotapahtumia voitaisiin toteuttaa jatkossa, kertoo liikelaitosjohtaja Marja-Riitta Vavuli-Kiviniemi.

Stand up -esityksiä

Heinäkuun 3. päivä Abrahamin kulttuuripuiston valtaavat Suomen kiertueelle lähteneet Kesäpojat eli Teemu Vesterinen, Iikka Kivi, Tommi Ylimäinen sekä Saku Torssonen. Ennakkolipun voi lunastaa 16 eurolla Remakan verkkokaupasta tai ovelta 20 eurolla, jos lippuja on vielä jäljellä. Näytöksen ikäraja on 18 vuotta.

Stand upista saadaan nautiskella myös elokuun 14. päivä. Tuolloin Abrahamin kulttuuripuistossa on tarjolla Liminka Nauraa -stand up -esitys, ja lavalle nousevat Anitta Ahonen, Iikka Kivi, Antti Haapala sekä Ursula Herlin. Esityksen keston väliajan kanssa on noin 2 tuntia. Esitys on K-18 ja alueella on anniskeluoikeudet. Liput voi ostaa ennakkoon Remakan verkkokaupasta 20 euron hintaan, tai ovelta 25 eurolla, mikäli lippuja on jäljellä. Stand up -esityksen jälkeen alueella on tarjolla vielä Go Arcticin järjestämä karaokeilta.

Suur-Limingan Markkinat

Elokuun 14. päivä järjestetään koko perheen tapahtuma Suur-Limingan Markkinat, jotka juhlistavat ja tuovat esille Limingan 1470-luvulle asti ulottuvaa historiaa ja asemaa emäpitäjänä. Markkinahumusta pääsee nauttimaan Limingan museoalueella kello 11 alkaen ja myynti jatkuu iltamyöhään. Markkinoiden lisäksi luvassa on hauskaa tekemistä kaikenikäisille ja historian havinaa esimerkiksi tervanpolttonäytösten muodossa. Tapahtuma on pääsymaksuton. Lions Club Liminka-Liminganlahti järjestää samanaikaisesti Niittokisat museoalueella sijaitsevalla nurmialueella.

Liput kesän tapahtumiin

Häräntappoaseen liput löydät täältä.

Kesäpojat 3 – Stand Up-kiertueen ennakkoliput löydät täältä.

Liminka Nauraa – Stand Up -esityksen ennakkoliput löydät täältä.

Lisää kesäisiä tapahtumia löydät Visit Liminka -sivuston tapahtumakalenterista.