Limingan kunnan esiopetuksessa lasten itsearviointia toteutetaan Esioppilaan paras minä -vihkon avulla. Vihko on suunniteltu ja toteutettu Limingassa ja se on ollut käytössä jo kahden vuoden ajan. Vihko kehitettiin, kun haluttiin edistää lasten itsearviointia Limingan kunnan esiopetuksessa. Sen tavoitteena on vahvistaa lapsen itsetuntemusta, minäkuvaa ja kykyä tunnistaa omia vahvuuksiaan.
Vihkon avulla lasten on tarkoitus esiopetusvuoden aikana pohtia laajemmin omaa osaamistaan, mielenkiinnon kohteitaan ja erityisesti omia vahvuuksiaan. Vihkossa on erilaisia itsearviointiosioita, joita täytetään esiopetusvuoden ajan lapsen, henkilöstön ja huoltajien yhteistyönä. Vihkoa täytetään osio kerrallaan, kerran kuukaudessa. Siinä on osioita, joita tehdään esiopetuksessa sekä kotona yhdessä huoltajien kanssa, mikä mahdollistaa myös huoltajien osallistumisen arviointiin. Vihko muodostuu siis lapsen ja hänelle tärkeiden ihmisten kirjauksista, terveisistä ja huomioista.
Esioppilaat ja huoltajat ovat täyttäneet vihkoa innokkaasti.
– Opettajana on ollut mukava pysähtyä esiopetusarjen keskellä täyttämään lasten kanssa Paras minä -vihkoa ja samalla käymään tärkeitä keskusteluja lasten kanssa, iloitsee varhaiskasvatuksen opettaja Maria Vuokila ja jatkaa:
– Erityisen mukavaa on ollut keskustella heidän vahvuuksistaan. Lasten mielestä Paras Minä -vihkon täyttäminen on ollut kivaa. Mukavia ovat lasten mielestä olleet osiot, jossa sai piirtää oman kuvan ja kertoa asioita, joista tykkää.
Tänä syksynä lapset ovat esikoulussa pohtineet esimerkiksi, kuinka hyvin he osaavat erilaisia esikoululaisen taitoja. Kotona lapset ovat miettineet huoltajien kanssa yhdessä omia vahvuuksiaan. Esiopilaan paras minä -vihkossa on kaunis, luontoaiheinen kuvitus ja houkuttelevat värit. Vihkoa täytetään koko esiopetusvuoden ajan ja kuvat sen sivuilla myötäilevät vuodenaikojen vaihtumista esiopetusvuoden aikana. Keväällä, esiopetuksen päätyttyä, saa lapsi muistoksi mukaansa oman vihkonsa.
