Salaatinlehdet kasvavat auringonvalossa.

Limingassa puistoruokaillaan kesäkuussa

Limingan kunnan tämän vuoden osallistuvan budjetoinnin toteutukseen edenneiden ideoiden joukossa oli puistoruokailujen toteuttaminen kesän 2025 aikana. Ensimmäiset ruokailut toteutettiin viime viikolla, 12. ja 13. kesäkuuta.

Tällä viikolla ruokailuja järjestetään keskiviikkona ja torstaina. Keskiviikkona, 18. kesäkuuta, puistoruokailu toteutetaan Leikki-Riipissä, osoitteessa Sortavalantie 23. Torstain ruokailu järjestetään puolestaan Aabraminpuistossa, osoitteessa Rantatie 14.

– Ruokaa on tarjolla ilmaiseksi sadalle ensimmäiselle klo 12 ja 13 välillä. Kaikki ovat tervetulleita ruokailemaan, mutta mukaan tarvitsee ottaa omat ruokailuvälineet sekä juotavaa, kertoo nuorisopalvelupäällikkö Mika Nieminen.

Ruokailuja järjestetään vielä juhannuksen jälkeisellä viikolla, 24. ja 25. kesäkuuta. Tuolloin ruokailupaikat ovat Käpälämäki ja Tuiskulanmäki. Tarkemmat tiedot löytyvät Limingan kunnan tapahtumakalenterista.

Puistoruokailujen pääorganisoinnista on vastannut Limingan kunnan nuorisopalvelut, ja käytännön toteutusta ovat tehneet kunnan kanssa Limingan seurakunta ja Mannerheimin lastensuojeluliiton Limingan paikallisyhdistys. Tarjottava ruoka saadaan kunnan keittiöltä.